Unohdettu uunijäätelö

Olin vallan unohtanut kaikkien aikojen herkun, uunijäätelön. Yläasteella köksän tunnilla se oli kaikkien suosikki ja jos sai valita jälkiruuan, tehtiin aina uunijäätelöä. Muutama päivä sitten tuli ystävän kanssa puheeksi tuo jumalainen jälkkäri ja päätinkin koittaa, josko vielä osaisin tehdä sitä. Marenkihan se tässä haastavin varmaan on, tai se ettei valkuaisten sekaan mene tippaakaan keltuaista. 

Uunijäätelö on kovin paljon muunneltavissa erilaisilla marjoilla, suklaakastikkeilla, hedelmillä, jäätelömauilla. Mä tein aika perusversion ihan mututuntumalla ja oli niin hyvää! Tätä kakkua en nyt koristellut millään tavoin, mutta päällehän voi laittaa vaikkapa suklaakastiketta, marjoja tai vaikkapa hedelmiä.



Laita uuninkestävän vuuan pohjalle lempikeksejäsi. Itse käytin tähän Lidlin kaurakeksejä. Uuni kuumenemaan 250°C. 

Marenki: Erottele neljästä kananmunasta valkuaiset. Vatkaa 0,75dl sokeria ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi. (sokerin tilalla voit käyttää myös tomusokeria, jolloin määrä voisi olla esim 1,5dl).

Siivuta valitsemasi makuinen litra jäätelöä (käytin Lidlin caramel-jäätelöä) ja asettele keksien päälle uunivuokaan. Laita jäätelön alle ja päälle hedelmäsalaattia. Voit myös käyttää esimerkiksi marjoja tai pähkinöitä. 

Peitä jäätelö huolellisesti kokonaan marengilla. 
Jäätelöä ei saa jäädä yhtään näkyviin. 
Paista 250°C:ssa n. 4-6 minuuttia, kunnes marengin pinnasta tulee kauniin ruskea. Tarjoa heti. 



Kannattaa koittaa tätä retroherkkua! Tämä on myös nopeatekoinen eli jos on 15 min vieraiden saapumiseen, niin vielä ehtii :) 


2 kommenttia

Niina kirjoitti...

Nam uuniajäätelöä! Kiitos muistutuksesta, pitääpä tehdä piiiitkästä aikaa. Viimeksi lapsena syönyt tätä herkkua :)

Miia kirjoitti...

Se on kyllä niin namia :)