Jäistä torstaita

Tulppaanit on yksiä mun lempikukista. Kuinka ihanaa, että ne ovat jo kaupoissa! Kotiutin heti pari kimppua ruokakaupassa käydessäni. 


Tulppaanit on upean näköisiä maljakossakin, mutta nyt kun ulkona on kunnolla pakkasta, jäädyttelin niistä pari juttua. Tämä allaoleva tulppaani on tehty maitopurkkiin. Maitopurkki aukesi hieman liitoksistaan ja siksi jääkin paisui toisesta reunasta. Laitoin mukaan narun, jotta saan kukan roikkumaan. Tämä olisi mukava koriste myös esimerkiksi haudalla.


Kiehautin veden, että saisin siitä kirkasta ja annoin jäähtyä ennen purkkiin kaatamista. Kaikista ei kuitenkaan tullut ihan kirkkaita vaikka kiehautinkin veden ensin, syytä tähän en tiedä. Tein jääkakkuja myös havuista, joihin käytin suoraan hanasta tulevaa kuumaa vettä ja kakut jäivätkin hieman sameiksi. Jos siis haluaa kirkkaita lyhtyjä, kannattaa kiehauttaa vesi ensin ja toivoa parasta :D 




Jäälyhtyihin voi myös esimerkiksi liimailla kuvioita serveteistä tai vaikkapa leikata talouspaperista tähtiä. Ne kiinnitetään jäätymisen jälkeen sumuttamalla vettä kuvan alle ja päälle suihkepullolla. Valokuvia (tai ehkäpä mieluummin valokuvista tehtyjä tulosteita) voi jäädyttää ja tehdä jäätauluja.


Jään sisälle voi jemmata pitsiliinan, varpuja, heiniä tai vaikkapa muovisia leluja. Sekoittamalla vesivärejä veteen saat erivärisiä lyhtyjä. Vain oma mielikuvitus on rajana! Pyöreitä jääpalloja saa laittamalla vettä ilmapallon sisälle ja jos ajoissa rikot pallon, voit jopa saada laitettua kynttilän pallon sisälle. Itsehän unohdin pallot ulos ja niistä tulikin sitten pelkkiä jääpalloja :) 

Tuon alimmaisen tein muoviseen rasiaan, johon laitoin keskelle pienemmän rasian jonka sisällä oli painoa niin ettei se liikkunut veden mukana. Vähän se halkeili kun päästin lämmintä vettä päälle, että sain keskellä olevan rasian irti. Aion illalla koittaa jäädyttää pitsiliinan, saa nähdä miten siinä käy :)




Nappasin pari kuvaa olkkarista aamulla kun aurinko paistoi ihanasti. Kuvien välillä kerkesin jo ottaa kaikki joulukoristeet pois, sniff. 

Aika hyytävät ilmat on, -25-30 astetta täällä. Koiratkaan ei oo tarjennu lenkille lähteä, nostelevat jalkojaan jo pissareissuilla ja välillä istahtavat maahan ja koittavat nostaa kaikki anturat ylös, raasut. Toivottavasti nyt vähän lämpenisi, niin pääsisi nekin purkamaan energiaansa ennen kuin mä tuun hulluksi niiden kanssa :) 


Mä lähden nyt lämmittelemään autoa ja sitten iltavuoro kutsuu. 



Iloista torstaita teille kaikille!

2 kommenttia

Siskonpaneelisoppaa kirjoitti...

Oi miten ihania nuo jäädytyksesi <3

Miia kirjoitti...

Voi kiitos :)