Featured Slider

Muutoksia

On mennyt pitkä aika kun viimeksi mitään postasin. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Kävin pikavisiitillä Suomessa yhden viikonlopun yli. Päätimme erota T:n kanssa. Ei ollut mikään nopeasti tehty päätös, vaan sitä oli pohdittu jo pidemmän aikaa ennen tänne lähtöä. Nyt tulevaisuus onkin sitten avoinna, kun ei ole enää paikkaa mihin palata Suomessa. Jäänkö tänne vai lähdenkö jonnekin muualle, vai mitä teen. En tiedä. Näillä näkymin jään tänne ainakin joksikin aikaa, viihdyn täällä hyvin. Jossain vaiheessa täytyy palata Suomeen järjestelemään asioita, T ostaa meidän talon ja saan varmaan huonekaluja ainakin säilöä siellä jonkin aikaa. Uskon, että asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus tapahtua, joten ehkä tämä avaa uusia ovia ja mahdollisuuksia. 


Elämä täällä pyörii paljon työn ympärillä, vaikka viikonloput onkin vapaita. Oon löytänyt ihania ystäviä täältä, joiden kanssa nähdään joskus iltaisin ja viikonloppuisin. Pari viikkoa sitten vietettiin ihana lauantaipäivä käyden aamulla markkinoilla muutaman suomalaisen ystävän kanssa. Haettiin fruttariasta hedelmiä ja mentiin picnicille eräälle näköalapaikalle, Miradouro do Monte Agudolle. Sen jälkeen istuttiin joitain hetkiä tuoreista appelsiineista puristetun mehun äärellä Martim Monizin aukiolla ja mentiin "Illegal Chineseen" syömään. Tuo kiinalainen ravintola on omistajien kotona ja se on salainen ravintola. Alaovella ei ole mitään merkintöjä ravintolasta, täytyy vain tietää mitä ovikelloa painaa päästäkseen sisään. Jännä paikka ja niin hyvää ruokaa edulliseen hintaan.


Keskiviikkona tulin illalla kotiin ja uusi kämppis Jeremy kertoi, että palomiehet kävi ja kielsivät suihkun käytön veden valuessa alakertaan. Viimeksi kuukausi sitten meiltä katkaistiin vesi samasta syystä. Olin yhteydessä työpaikkaan, koska asumme heidän asunnossaan. Kuukausi sitten korjaaja kävi ja teki jotain, jonka jälkeen suihkussa käyminen oli taas sallittua. Soitin siis uudestaan yrityksemme asuntotukeen ja kerroin heille mitä tapahtui. He sanoivat korjaajan tulevan torstaina. Pian puhelun jälkeen poliisit tulivat asuntoomme ja kyselivät asummeko täällä ja kuka on asunnon omistaja ja kertoivat, että alakertaan valuu vesi joka kerta meidän käydessä suihkussa ja alakerran asukkaat ovat sairastuneet. Poliisit oli aika tiukkoina, mutta ymmärsivät toki, että ei ole meidän vika, emmekä me voi asialle mitään tehdä, muuta kuin ilmoittaa asiasta eteenpäin. Soittelin uudestaan tukeen ja torstaina korjaaja kävi, joka ei löytänyt mitään vikaa. Kertoivat jatkavansa testejä perjantaina, mutta sen jälkeen en olekaan mitään uutta tietoa asiasta saanut, joten aion kyllä käydä suihkussa jatkossakin, kunnes toisin sanotaan. Portugalilaiseen tapaan mikään ei tapahdu kovin nopeasti, mutta siihen tottuu :D 

Ilmat alkaa vähän kylmentyä jo, aamuisin tarvitsee ehkä jopa pitkiä housuja ja huivia. Päivisin on ollut kuitenkin ehkä 25 astetta lämmintä, joten pärjää ihan hyvin. Iltaisin tuuli on kova. Onneksi on Primark lähellä, mistä saa kaikkea tarvittavaa. Nyt alan valmistautua iltaan, lähdemme ystävien kanssa viihteelle. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!


Pahoittelut jälleen kuvien laadusta, en vaan jaksa kantaa kameraa mukana, joten ne on kännykkälaatua. Palaillaan!

Troia ja Setubal

Päätettiin tuossa viikolla lähteä muutaman työkaverin kanssa viettämään rantapäivää Troiaan lauantaina. Eilen sitten metroilin aamulla Sete Riosin asemalle, jossa tavattiin. Lipun hinta oli 7,60euroa. Junamatka Setubaliin kesti tunnin verran ja oli täynnä naurua ja höpötystä. Mukaamme eksynyt miespuolinen työkaverimme sen sijaan veti lippiksen silmille ja todennäköisesti yritti sulkea korvansa meidän höpinöiltä. 



Setubal vaikutti kivalta kaupungilta sillä pikaisella silmäyksellä, minkä ehdin ottaa kävellessämme juna-asemalta rantaan lautalle. Kapeat kadut, värikkäät rakennukset ja rauhalliselta vaikuttava elämänmeno. Ihmisiä tuntui olevan tosi vähän Lissaboniin verrattuna, kai sitä on jo tottunut vähän tähän ihmismäärään täällä. Lauttamatka maksoi muistaakseni n. 5euroa ja sillä sai sekä menon että paluun. Matka Troiaan meni nopeasti ja sieltä kävelimme laudoista tehtyä käytävää pitkin rannalle. Meillä oli upeat maisemat vuorille ja merelle lyhyen kävelymatkan aikana ja matkan varrella oli kylttejä, jotka kertoivat mitä kasvillisuutta ja eläimiä alueella on. 



Troiassa oli lähempänä satamaa pienempi ranta, jossa oli enemmän ihmisiä, mutta kun kävelimme vähän kauemmas löytyi rauhallisempi hienohiekkainen ranta turkoosin meren äärellä. Nautiskelimme rennosta päivästä syöden mansikoita, pähkinöitä ja vesimelonia. Kävin kastautumassakin hyisen kylmässä vedessä hetken verran. En oo kyllä kovin montaa kertaa uskaltautunut mereen saakka, ehkä kolmena eri päivänä. Viime viikonloppuna poltin takareiteni aika pahasti, mutta onneksi ne ehti parantua ennen tätä reissua ja nyt olinkin tarkempana rasvaamisen kanssa. 



Kun kyllästyttiin makoilemaan rannalla, kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja käppäiltiin takaisin satamaan jossa lautta lähtikin juuri sopivasti. Oltiin jo aiemmin päätetty syödä Setubalin erikoista choco fritoa ja ravintolat aukesikin samoihin aikoihin kun päästiin Setubalin puolelle. Jaettiin annokset ja pullo hyvää viiniä naisten kesken. Illan jo pimetessä hypättiin junaan yhdeksän aikoihin ja muutamien väsyhepulinaurujen saattelemana oltiin takaisin Lissabonissa vähän ennen kymmentä. Siitä vielä metroilin kotiin ja kello lähenteli jo yhtätoista kun vihdoin avasin kotioven. Pitkä päivä, mutta oli kyllä upea paikka ja rentoutunut olo rantapäivän jälkeen. 

Näillä eväin jaksaa taas huomenna herätä 4.45 ;) Mukavaa viikon alkua teille kaikille!

Viikot vierii

Nyt on olleet aika kylmät ilmat täällä, välillä jopa joutuu ottaa huivin mukaan kun aamulla aikaisin lähtee töihin. Muutamana päivänä oon sentään mennyt rannalle ja viikonloppuna oltiin puistossa katsomassa La la land-elokuva. T oli täällä mun kanssa viikon ja kierreltiin siellä täällä ja vietettiin mukavia hetkiä.



Välillä on ikävä Suomea ja sitä, että pääsee omalla autolla minne haluaa ja milloin haluaa. Sitä, että pääsee luonnon keskelle olemaan ihan yksin (=Nolan kanssa) keskelle hiljaisuutta ja ihastelemaan maisemia. Ystäviä ja perhettä tietysti. Sitten muistaa, kuinka hienoa on olla täällä. Ikään kuin lomalla, mutta ei tarvitse juosta paikasta toiseen kun aikaa on riittävästi. Toivottavasti ehtii vierailla paikoissa, missä haluaa käydä. Sintra on esimerkiksi multa ihan kokonaan näkemättä vielä :D Kuinka hieno kokemus on olla täällä ja tutustua uusiin ihmisiin, uusiin tapoihin ja oppia ja kokea paljon enemmän mitä olisin koskaan kotona kokenut. Kuinka upeat muistot tästä ajasta jääkään.


Ensi kuussa meen käymään Suomessa kun mun tuorein kummilapsi saa nimen. Aikomuksena olis viettää siellä neljä päivää. Varmaan paljon aikaa kuluu nähdessä ystäviä, mutta toivottavasti ehtisi nauttia myös siitä omasta ajasta ja luonnosta, mitä kaipaa täällä ollessa. Aika jännä ajatus, että ei yhtään tiedä missä viettää ensi kesän.



Täällä ollessa sitä miettii jotenkin asioita paljon ja huomaa, miten jokin asia johtaa toiseen ja kuinka päätyy juuri siihen, missä kuuluu juuri sinä hetkenä olla. Juteltiin tuossa eräänä päivänä ystäväni P:n kanssa ja hän sanoi, että hänen mielestään äidin tehtävä on antaa lapselleen siivet ja sen jälkeen kannustaa kokeilemaan ja tekemään, vaikka joskus tekisikin mieli laittaa se oma lapsi lasin taakse turvaan. Mietin, kuinka hassua on, että sekä minä, että mun toinen veljistä lähdettiin aika lailla tuntemattomaan paikkaan asumaan. Toinenkin veljistä on aika lailla omien polkujensa kulkija, ei ehkä oo kovin kauas lähtenyt vielä, mutta tekee asioita mitkä tuntuu itselle sopivilta. Kiitos siis äitille kaikesta siitä voimasta ja rohkaisusta, joka on antanut varmuuden, että aina pärjää ja pitää mennä omaa tietään välittämättä siitä, että se ehkä poikkeaakin muusta massasta tai muiden odotuksista. Itselleenhän täällä eletään. Isältä oon ehkä perinyt haaveilemisen taidon ja äitin puolelta sen jonkin, joka tönii menemään niitä haaveitaan kohti. Hyvä näin :)

Palaillaan, lupaan ens kerralla skarpata kuvien kanssa! 

Santos populares ja rantaelämää

Kesäkuussa Portugalissa on kaikenlaisia juhlia jatkuvasti. Juhlapäivinä on aina hankala päästä töihin, bussit ei kulje aikaisin aamulla ja metrokin aloittaa vasta 6.30, jolloin mun pitää jo olla töissä. Vaihtoehdoiksi jää uber, taksi tai kävely. Näin antiaamuihmisenä tuo kävely ei juurikaan houkuttele, vaikka matka ei olekaan pitkä. Puolisen tuntia menee kävellessä. Tälläinen ihana auringonnousu on tervehtinyt aamuisin työpaikan edustalla.


Viime viikonloppuna oli Santos Populares-juhlahumua. Ihmiset tanssivat kaduilla, fadomusiikki soi myöhään yöhön myös tuossa mun kodin läheisellä jalkapallokentällä. Siihen on ihan kiva nukahtaa. Alfamassa oli kalja -ja ruokakojuja teiden varsilla ja kaikki olivat juhlatuulella. Rakkaimmalle ostetaan manjerico-kasvi, jota ei saa nuuskuttaa suoraan, vaan kasvia kuuluu hieroa sormin joita voi sitten tuoksutella. Kämppikseni osti tuon kasvin itselleen ja keittiössä tuoksuukin suloiselta. Viikonloppuna käytiin P:n tupareiden jälkeen pyörähtämässä Alfamassa ja hämmästelemässä sitä ihmismassaa. Täällä ei katutappeluita näe vaan kaikki ovat hyvällä tuulella, vaikka onkin ahdasta ja tulee tönittyä toisia ihmisiä päästäkseen liikkumaan. 



Helteet ovat iskeneet todenteolla, tälle päivälle on luvattu +37. Pakko varmaan mennä rannalle picnicille ja ehkä jopa heittää talviturkki. Odottelen, että mun puolalainen ystävä ilmoittaisi jos hän lähtee mukaan kun hän oli eilen vähän kipeä ja sovittiin, että katsotaan mikä olo on tänään. Viime sunnuntaina mulla oli jo tarkoitus mennä uimaan, mutta aallot oli monimetriset ja rantavahti vihelteli ihmisiä pois merestä. Tällä hetkellä kello on kymmenen aamulla ja mittari lähentelee 30 astetta. Tuuletin täytyy myös ostaa, alkaa olla jo hankala nukkua kun öisinkin on kuuma, vaikka pidänkin ikkunaa päivät kiinni ja yöt auki. 



Viikonlopulle ei oo suunnitelmissa mitään erikoista, rentoutumista ja laiskottelua varmaan vain. Yritän aktivoitua kantamaan kameraa vähän enemmän mukana, ettei kaikki postaukset olisi ainoastaan kännykkäkuvia, mutta sillä on niin helppo räpsiä kun on aina mukana ja laukku muutenkin täynnä kaikenlaista tavaraa. 


Kotohippusia-instasta näkee kuvia ja joskus mystoreja vähän nopeemmalla tahdilla :)
Palaillaan!

Arkea

Päivät kuluu mukavasti omissa uomissaan. Viikolla ei töiden jälkeen ole tullut tehtyä mitään oikein tähdellistä, lähinnä arkipäiväisiä juttuja. Viikonloppuisin sitten ehkä tulee kierreltyä jossain. Yökerhoon en oo vielä eksynyt :) Perjantaisin usein mennään suomitiimin kanssa muutamalle siiderille meidän firmalaisten kantapaikkaan, joskus on vähemmän porukkaa mukana ja joskus enemmän. Yleensä tuossa paikassa on useampia kymmeniä ihmisiä samasta firmasta. Tämä viikonloppu menee rauhallisissa merkeissä tiliä odotellen :D 




Viime viikonloppuna työpaikkani järjesti puistojuhlat, johon oli kutsuttu myös kaikki lähialueen toimistot mukaan. Ihmisiä oli paikalla lähemmäs 4000 käsittääkseni. Saimme muutaman juoma- ja ruokalipukkeen ja dj soitti myöhään yöhön asti puiston ollessa täynnä ihmisiä perheineen eri maista. Olin katsomassa Suomen pelin ennen juhliin menoa, joten en siellä kauaa viettänyt, mutta tunnelma oli huikea! Saisi Suomenkin yritykset ottaa mallia. Meidän työpaikalla ollaan ainakin kovin kiinnostuneita ihmisten motivaatiosta ja yhteishengestä ja yritetään pitää niitä yllä erilaisilla yhteisillä tapahtumilla ja workshopeilla.  



Kertaakaan en oo katunut, että lähdin tänne. Niin paljon uusia kokemuksia, uusia ihmisiä, uusia kulttuureja. Välillä Suomi tuntuu olevan hirveän kaukana ja tietysti harmittaa kun jää paitsi joistain jutuista. En enää suunnittele niin paljon asioita etukäteen kuin ennen. Päivä kerrallaan ja fiiliksen mukaan. Suurimmalta haasteelta tuntuu tällä hetkellä löytää kampaaja, joka osaisi sen verran englantia että saisin kerrottua mitä haluan ja joka ei maksaisi järkyttäviä summia. Viime viikolla ystäväni oli täällä lasten kanssa ja sahasinkin useampaan otteeseen töiden jälkeen Cascaisin ja Lissabonin väliä junalla. Oli ihana nähdä! Valitettavan harvoin jaksaa kameraa kuljettaa mukana, joten tässäkin postauksessa teille kännykkäkuvia osaksi :)



Nyt aion vilkaista katsomatta jääneet Vain elämää-jaksot, joten palaillaan!

Sekalaisia ihmetyksen aiheita

Täällä ei käy elämä tylsäksi, vaan aina on jokin uusi kiva paikka mihin mennä hämmästelemään. Toissa viikonloppuna laivailtiin P:n kanssa toiselle puolelle jokea, josta olisi bussilla päässyt eri rannoille, mutta päädyttiin vain katselemaan paikallisia lähiöitä. Laivareissu oli kiva kuitenkin ja maisemat :) Hypättiin myös keltaisen ratikan kyytiin ja seikkailtiin ympäri Bairro Altoa ja Baixan aluetta. 




Töiden jälkeen illat kuluu pyykkiä pestessä, ruokaa tehdessä tai ulkona ollessa. Usein tosin tuun suoraan kämpille ja huilailen vain sekä soittelen Suomeen. Viime viikonloppuna päätettiin etsiskellä näköalapaikka nimeltä Miradouro de Santa Catarina. Käveltiin ylös ja alas katuja ihastellen pienen pieniä yksityiskohtia ja vanhoja rakennuksia. Täällä on käsittämättömän kaunista. Ihania puistoalueita, rosoisia rakennuksia. Eri värejä, kokoja, muotoja. 


Paritaloja, joiden eri asunnot on maalattu kirkkain eri värein. Talon edessä oleva pienen pieni puutarha on usein rajattu aidalla ja koristeellisella portilla. Kukkaloisto hehkuu kapean kulkuväylän molemmin puolin. Niiden tuoksu kantautuu aidan taakse saakka jalkakäytävälle. Sisältä taloista kantautuu aterinten kilinä perheen ollessa koolla ruokapöydän ääressä. Kodikasta!




Miradouro löytyi suhteellisen helposti ja jälleen todistimme näkyä, mikä on Suomessa kovin harvinainen. Vanhempi mies käveli rappusia ylöspäin huterasti hoippuen. Juuri ehdin ajatella, että pääseeköhän ylös saakka, kun jalka osui portaasta sivuun ja vanhus tuupertui rappusille. Samalla hetkellä apuun syöksähti eräs kodittoman näköinen mies (joka aiemmin siivoili roskia alueelta juomisen ohessa), sekä kahdesta eri miesporukasta useampiakin henkilöitä. He auttoivat vanhan miehen istumaan yhden hakiessa hänelle vettä. Kyseltiin vointia sekä jaksamisen salliessa vietiin käsikynkässä portaat ylös saakka. Käsittämättömän auttavaisia ihmiset täällä! Kaikki syöksyvät hätiin yhtä aikaa ajattelematta asiaa sen kummemmin. Täällä ei varmasti jätetä muita oman onnensa nojaan hädän tullen. 


Sunnuntain vietin itsekseni rannalla nauttien meren pauhusta ja aurinkoisesta ilmasta. Nyt oonkin sitten flunssassa jälleen, johtuneekohan rannalla käyneestä tuulesta vai mistä.. Nyt troppia naamariin niin eikö se tästä :) Suomitiimi löysi paikan, missä katsoa Suomen pelejäkin, jee! 

Palaillaan!

Kulttuurieroja


Joka päivä ihastelen elämää täällä. Tunteet näkyvät, niin hyvässä kuin pahassa. Ihmiset antavat poskisuudelmia ystävilleen tavatessa, pariskunnat halailevat metroissa, kulkevat käsi kädessä, suutelevat yleisillä paikoilla. Äidit uskaltavat komentaa lapsiaan ilman, että joku ilmoittaa lastensuojeluun. Myös riidat kuuluvat varsinkin kerrostalossa eri huoneistoihin. Toisaalta ihmiset uskaltavat puuttua, jos joku näyttää tarvitsevan apua. Miehet ovat isolla porukalla lasten kanssa puistossa leikkimässä, tai lenkittämässä koiraa jutellen kovaan ääneen keskenään. Lapset saavat olla lapsia ja leikkiä, huutaa ja juosta ilman, että kukaan katsoo äitiä arvostellen. Kukaan ei varmasti ärsyynny hulluista parkkeerauksista niin paljoa, että kirjoittelisi niistä joka päivä someen.


Bussikuljettajaa tervehditään, samassa hississä jutellaan toisille, vaikka toinen ei kieltä ymmärtäisikään. Toivotetaan hyvää huomenta ulkona törmätessä. Hymyillään tuntemattomille. Tavataan ystävien kesken ja vietetään aikaa puistoissa, rannoilla, yhdessä tehden ja ollen. Huomioidaan toiset ihmiset, jutellaan. Autetaan näkövammaisia ihmisiä kulkemaan metroasemalla metrolta toiselle, vaikka oma suunta olisikin jonnekin muualle. Nostetaan vanhuksien rollaattorit busseihin ja busseista pois. Annetaan istumapaikka sitä tarvitsevalle ja tehdään tilaa. Avataan ovet naisille. Ihmisillä ei ole niin kiire, etteivätkö ehtisi auttaa apua tarvitsevaa.


 Välillä asioiden hoitamisessa kestää suomalaiseen hätäilyyn tottuneelle ihan mahdottoman kauan ja saatat saada kysymykseesi lukuisia eri vastauksia, joista selviää myöhemmin niiden kaikkien olleen vääriä. Yhteisen kielen puuttuessa hymy ja käsimerkit selventävät esimerkiksi postissa asioidessa ja asiat hoituvat lopulta kyllä, ehkä vain hieman hitaanpaan tahtiin kuin mihin Suomessa on tottunut. 


Asuessa täällä yhdessä pienessä huoneessa mukana matkalaukullinen vaatteita, sitä tajuaa, että ei ehkä tarvitsekaan oikeasti niin paljon tavaraa kuin Suomessa tuntuu välttämättömältä. Ihmiset eivät ole niin koukuttuneita someen, vaan oikeasti keskustelevat keskenään sen sijaan, että tarkistelisivat jatkuvasti onko joku tuntematon ihminen tykännyt jostain kuvasta vai ei. Toivottavasti vähän siitä tarttuu muhunkin täällä ollessa :) 


Millaisia käyttäytymiseroja te ootte huomanneet ulkomailla ollessa verrattuna Suomeen?