Tee itse joulukalenteri*




Pääsimme Kotopirkkojen kanssa tekemään yhteistyötä Happy Monday-nimisen yrityksen kanssa tekemällä heidän tuotteistaan joulukalenterit. Valinnan vaikeus valtasi ihaillessani kaupan valikoimaa. En kuitenkaan halunnut tehdä perinteistä vessapaperinhylsyistä koottua (niin kivan näköinen kuin se onkin!) tai tulitikkuaskeista rakenneltua joulukalenteria, vaan päädyin ideoimaan jotain ihan muuta. Toimitus oli hurjan nopeaa ja pääsinkin kalenterin kimppuun jo parin päivän kuluttua.











Alunperin mulla oli ajatus siitä, että teen noihin kuppikakkuvuokiin reunoille reiät, joista pujottelen silkkipaperista rullaamaani nauhaa ja jonka sidon sitten tuohon kuppikakkuvuoan päälle hatuksi. No, sehän ei mennytkään ihan niinkuin Strömsössä; sisältö ei jäänyt tarpeeksi piiloon, joten täytyi keksiä jotain muuta.














Ei mennyt tämäkään ihan kuin Strömsössä mutta tälläisen lopulta sain aikaiseksi. Leimailin paperille numerot, jotka liimasin puisiin tageihin kiinni. Kuppikakkuvuokiin tekemiini reikiin pujottelin juuttinarut, (joista alunperin kalenterin oli tarkoitus roikkua, mutta kävyn paino heitti sen aina päälaelleen vaikka sisältökin oli suht painavaa) jotka sidoin rusetiksi kävyn viereen. Kävyt on liimailtu kuumaliimalla kartonginpalaseen, joka peittää vuoassa olevan yllärin. Kartonki on takareunalta liimattu kiinni kuppikakkuvuokaan. Sen verran heiveröisiä ovat, että eivät varmasti lasten käytössä kestä, mutta T saa nyt sitten ihkaoman joulukalenterin :D











Tulihan niistä ihan söpöt näinkin, vai mitä? Ootteko te tehneet itse joulukalentereita ja mitä ootte laittaneet ylläreiksi?





Kotopirkoissa on tee se itse-joulukalenteripäivä huomenna 10.11, joten sieltä löytyy hurja määrä ideoita! Käy kurkkaamassa millaisia kalentereita muut ovat saaneet aikaiseksi.









*postaus toteutettu yhteistyössä Happy Mondayn kanssa.


2 kommenttia

Heidi Elämää ylängöllä kirjoitti...

Tuleehan sitä aina kaikenlaista kokeiltua .. Aina idea ei ole kaikista käytännöllisin mutta silti paras :D

Minna E kirjoitti...

Ompa hauska idea! Olen ihan joulukalenterifani :) Mä laitoin juuri blogiini meidän tämän vuoden DIY joulukalenteri idean, kannattaa käydä katsomassa!