DIY Saippuaa


Olin pirkkoilemassa toisen pääPirkon Tiinan luona ja tehtiin vähän saippuoita :)


Meillä oli niin mukavat aamupäivät. 


Tiina jakoi mullekin luffasieniä käyttöön. Mulla oli ennestään jäänyt jotain värejä ja tuoksuja, joita käytettiin, mutta tehtiin myös esimerkiksi kahvi-piparisaippuaa, hunajasaippuaa, laventelisaippuaa sekä karpalonsiemensaippuaa.


Oltiin vähän levällämme pitkin pöytiä tavaroidemme kanssa. Oli tarkoitus eilen tehdä myös kahvikuppikynttilöitä, mutta mun piti iltavuoroon töihin joten jatkoimme tänään aamulla urakointia.



Kerrankin muutama kuva in action, kun en ollut yksin puuhastelemassa. Teimme saippuan massasta, joten pääsimme aika helpolla. Josko ensi vuodeksi opetellaan tekemään itse saippuamme alusta lähtien ;) Saippuamassa sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa ja sinne lisätään valitsemiaan mausteita tai tuoksuja. Saippuavärejä myydään erikseen, mutta esimerkiksi kaakao tai suklaa värjää saippuamassaa myös.




Tälläisiä tuotoksia saatiin eilen aikaiseksi. Punaiset ja keltaiset luffasaippuat on värjätty saippuaväreillä. Luffasienet tilattiin erikseen ja muoto saatiin pringlespurkista. Luffasaippua kuorii ihoa kevyesti. Ruskeassa saippuassa on mm. kaakaojauhetta, kahvia ja glögimaustetta. Kahvi tekee saippuasta myös kuorivan ja poistaa tehokkaasti hajuja. Vaaleankeltainen saippua on hunajasaippuaa, johon lorottelimme n. 10 % hunajaa ja hieman hunajantuoksuista öljyä ja pari tippaa keltaista saippuaväriä.


Siinä koko eilen valmistettu läjä, jaettiin valmiit saippuat Tiinan kanssa puoliksi. Tänään tehtiin vielä muutama saippua lisää ja valettiin kynttilöitä :) 

Luntakin saatiin vihdoin tänään ja eräs innokas katti ihaili lumentuloa ikkunasta. Maailma valkeni kummasti. Odotan innolla yölenkkiä kun pääsen töistä :) Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!



7 kommenttia

Unelmien Käsityökammari kirjoitti...

Ihanan herkullisen näkösiä!

Miia kirjoitti...

Kiitoksia :) sain jo kuvia lopuista jotka on nyt kovettuneet ja kivoja tuli niistäkin! Esim sinistä luffasaippuaa

Miia kirjoitti...

Oho karkasi :) ja jouluista maustesaippuaa.

Hannele Toivon Vintiltä kirjoitti...

Olen kans miettinyt Lahtisen vahavalimon saippuamassaa lapsisynttäreille ohjelmanumeroksi. Näyttää tarpeeksi selkeältä hommalta, että pitää ihan oikeasti kokeilla! Kiitos.

Satu // The little village kirjoitti...

Hauskoja :D minulla tuli mieleen tomaatti ja paprikasiivut ��

Satu // The little village kirjoitti...

Saippuan teko on tosi kivaa. Nuo luffasienet onkin ihan uusi juttu saippuan teossa!

Miia kirjoitti...

Hannele, joo se on kyllä tosi selkeää :) Satu, joo ne oli mullekin uus juttu sinänsä, että en ollu ajatellu et niitä myydään jossain :D Olin vaan ostanut valmiita saippuoita.