Uusi ulkoasu

Siskonpaneelisoppaa-Tiinan innoittamana uskalsin tilata Etsystä uuden ulkoasun. Aika extempore, en ollut ajatellut muuttaa ulkoasua, mutta ihastuin Siskonpaneelisopan ulkonäköön ja innostuin itsekin päivittämään blogia.



Kaikki meni oikein loistavasti. Kyselin etukäteen muutamia mieltä painavia kysymyksiä ja sain pikaisen vastauksen. Tilasin erikseen blogipohjan sekä myös asennuspalvelun. Vähän jännää oli antaa blogiin oikeudet täysin vieraalle ihmiselle, mutta kaikki meni loistavasti ja alle vuorokauden sisällä tilaamisesta blogissa on uusi ulkoasu. Mitä pidätte? Tässä linkit kyseisen blogimallin tekijään ja asennnuspalveluun.



Päivät vierähtävät hurjaa vauhtia pihaa siivotessa ja kotia pyörittäessä. Olo on paljon parempi nyt kotona ollessa ja töissä jatkuvasti läsnäolevat oireet ovat tyystin hävinneet. Sunnuntaina kävimme ystävän kanssa ihastelemassa Designsunnuntain ja Ykkösbasaari feat. blogit-tapahtuman meininkiä. Mulla on muutaman viikon ollut myös kirppispaikka, johon oon yrittänyt tyhjätä tavaraa täältä kotoa sen minkä oon ehtinyt. Ihan hyvin on tavara lähtenytkin uusiin koteihin. Laitoin todella edulliset hinnat, ettei tarvitsisi kovin paljoa tuoda takaisin. Olen opetellut kameran käyttöä ja tehnyt blogi- ja kotopirkkojuttuja. Tässä onkin teille nyt sekalainen setti kotikuvia :)



Viikonloppuna juhlitaan ystäväni synttäreitä ja aionkin lähteä pitkästä aikaa Onniteekin ysäribileisiin katsomaan Güntheria :D En malta odottaa!

Ihanaa viikkoa teille kaikille, palaillaan!

5 kommenttia

Jani / Kaikki Paketissa kirjoitti...

Hyvältä näyttää :)

Niina / Ideatasku kirjoitti...

No on Hieno!

Reija ja Kim kirjoitti...

Kivan näköinen on :)

Miia kirjoitti...

Kiitti kaikille! Kiva jos tykkäätte, mä tykkään kans! :)

Lumikallion Outi kirjoitti...

Hyvältä näyttää. :)