Ajattelin kirjoitella teille vähän meidän kissoista, ne kun on osa joka päiväistä ( ja öistä) elämäämme. Oon toki niistä aiemminkin kirjoitellut, mutta josko tässä olisi vähän tarkempaa tarinaa.
T oli aina ollut kissoja vastaan eikä pitänyt niitä millään tavoin hyödyllisinä tai mukavina. Ei varmaan kovin läheistä kokemusta ollut. Itsekin olin pitkään sitä mieltä, ettei meille kissaa tule, mutta..
Orkku-oravan tultua taloon hiirimäärä lisääntyi valtaisasti. Orava viskoi pähkinöitään ja siemeniään häkistä lattialle, josta hiiret kävivät ne keräämässä parempiin suihin. Vaikka kuinka yritin imuroida ja siivota Orkku oli vapaana ollessaan ehtinyt tehdä ruokapiiloja kaikenlaisiin paikkoihin "pahan päivän varalta" ja hiirethän ne sitten löysivät. Lopulta T oli nähnyt meidän ulko-oven rappusilla rotan. Sen jälkeen ehdotin kissan hankkimista puolivitsillä ja T myöntyikin asiaan.
Päätin, että haluan oranssin pitkäkarvaisen kissun ja mielellään uroksen. Etsiskelin muutaman päivän (se tuntui viikoilta). Moska löytyi Kauhajoelta, soittelin heidän oranssista pennustaan, mutta se oli jo varattu ja hainkin sitten seuraavana päivänä Moskan meille.
Moska oli alusta asti kuin kotonaan meillä, eikä pelännyt koiriakaan ensimmäisen päivän jälkeen. Muutaman ensimmäisen kuukauden se kuitenkin oli makuuhuoneessa ovien takana aina yksin ollessaan ja yöt se nukkui mukavasti mun selän päällä lämmittämässä. Jännitin vähän, miten koirat siihen suhtautuu, kun lenkillä ollessaan ne aina olisi halunnut ajaa kissoja takaa, mutta kaikki meni loistavasti ja Moskasta tuli eläinperheen pää, joka höykytti koiriakin tarvittaessa.
Moska on ottanut uudet perheenjäsenet hyvin vastaan, välillä niitä pesten tai komentaen, suurimmaksi osaksi niiden kanssa rallittaen ja painien. Moska on kova höpöttämään ja "väittämään vastaan". Se rakastaa harjausta ja joskus saattaa jopa tulla syliin siliteltäväksi. Moska on koirien ystävä ja meneekin joka ilta jomman kumman viereen nukkumaan ja kiehnäämään. Nola hoitaa ja pesee sitä paljon ja sillä onkin usein karvat takussa. Kesäisin sen karvat kasvaa valtaisiksi ja talvella se on taas vähän kaljumpi, niinkuin tuossa ylempänä olevassa äsken otetussa kuvassa.
Moska oli ollut meillä vuoden kun aloin haikailla sille kissakaveria. T:kin oli jo tykästynyt Moskaan ja aikoi ruveta kissaihmiseksi, ne kun oli niin paljon helpompia kuin koirat :D Päätin nyt etsiskellä sen haluamani oranssin pitkäkarvaisen kissan ja lopulta Nessa löytyikin Isokyröstä.
Lähdettiin marraskuun alussa T:n siskon kanssa hakemaan Nessaa kotiin ja paikka oli erittäin kaukana, keskellä metsää. Heidän naapuritkaan eivät oikein tienneet, onko siellä vielä talo kun jouduimme kysyä ajo-ohjeita matkalla. Muutenkin Nessa on hieman epämääräisistä oloista.. En tiedä oliko se kuitenkaan täysin luovutusikäinen, vaikka meille vakuuteltiin sen olevan yli 12-viikkoinen.
Myös Nessa vietti ensimmäiset viikot makuuhuoneessa. Ensimmäisinä päivinä sitä ei saanut sängyn alta pois millään. Öisin se kävi hieman syömässä, mutta hyvin vähän. Lopulta istuin lattialla hiljaa niin kauan, että se sai rohkeutta tulla haistelemaan ja sen jälkeen se söikin hyvällä halulla ja leikiskeli langanpätkillä. Edelleen se väistelee käveleviä ihmisiä, mutta tulee puskemaan ihmisten istuessa paikoillaan.
Se oli huomattavasti Moskaa arempi ja kestikin pitkän aikaa tottua koiriin. Edelleen se hyppää kyllä johonkin korkealle turvaan jos koirat vaikka juoksevat innoissaan ovelle tervehtimään vieraita. Se on myös äänille herkempi kuin Moska. Nessa otti myös mukavaksi tavaksi käydä pissaamassa meidän sänkyyn, aina T:n puolelle sänkyä. Tämä loppui vasta kun päätettiin, ettei kissoja päästetä enää makuuhuoneeseen. Sen jälkeen se kävikin laatikolla hyvin eikä oo muita paikkoja alkanut merkkailemaan.
Moska otti senkin onneksi hyvään hoitoon ja se on rohkaistunut paljon. Useimmiten, varsinkin jos joku kovaääninen vieras tulee, se menee yläkertaan turvaan. Joitakin vieraita se menee jopa itse puskemaan sohvalla. Aluksi Nessa oli varsinainen sylivauva, mutta jostain syystä se ei enää syliin tule ja lähtee nostettaessakin heti pois. Vieressä se kyllä kyhnää ja tulee hakemaan silityksiä. Moskallekin se pitää jöötä välillä ja rallittaa yläkerran ja alakerran väliä. Korkeat paikat näköjään vähän pelottaa :D
Ylläolevassa kuvassa on Nessa tänään. Nessa ei koskaan ääntele maukumalla, paitsi murisee muille kissoille ja saattaa sähähtää. Pienempänä se päästeli vauvakissan ääniä kerjätessään. Meidän ollessa reissussa, kissat ovat olleet kummitätini luona (terkkuja vaan!) ja Nessa on viettänyt lähes koko viikon verhon takana piilossa, käyden öisin syömässä ja laatikolla. Kotona se toki kulkee edes takaisin ja leikkiikin päivittäin. Ulos häkkiin se ei suostu menemään, vaikka ikkuna olisi kuinka kauan auki ja se saisi itse mennä.
Nessan oltua meillä pari vuotta, aloin puhua T:lle pitäisikö meidän alkaa sijaiskodiksi vielä kolmannelle kissalle. Ssesyllä oli kova tarve sijaiskodeista ja mä olisin halunnut olla jollain tavalla avuksi. T oli kovasti vastaan ja sanoi neljän eläimen riittävän. Pari päivää keskustelun jälkeen naapurimme laittoi viestiä Facebookissa ja kysyi, onko meiltä kissanpentu karannut. Ei ollut, mutta lupasin mennä yrittämään ottaa pentua kiinni.
Soitin Seinäjoen Koiratarhalle, mihin ilmoitetaan kadonneista kissoista ja kerroin, että pentu on mulla jos joku kysyy. Laitoin ilmoituksen myös kyläyhdistyksen ja Ssesyn sivuille, mutta kukaan ei kysellyt perään. Sanoin T:lle, etten malta viedä pentua koiratarhalle, missä on pienet häkit ja pentu joutuu olla siellä yksinään.. Se oli niin rohkea, että sulatti heti T:nkin sydämen eikä sekään halunnut siitä enää luopua. Muutama viikko tietysti meni odotellessa, kyseleekö joku perään, mutta ei onneksi kyselty.
Möökö alias Mössö oli kova halailemaan ja pussailemaan pienestä pitäen ja halusi aina tulla mahdollisimman lähelle kasvoja nukkumaan. Ulos häkkiin se meni rohkeasti heti alusta lähtien. Moskan kanssa ne painii päivät pitkät heti alusta alkaen, Nessa ei tulokkaasta piitannut. Möökö murisi koirille ja koirat väistivät ymmärrettyään yskän. Ruokaansa se puolusti kaikilta alusta lähtien.
Nyt se on toki jo tottunut siihen, että ruokaa tulee pari kertaa päivässä ja nappuloita ja vettä on aina saatavilla, joten enää se ei niin suojele ruokaansa. Sattumalta Möökökin oli pitkäkarvainen ja se on nyt kasvanut isommaksi ( ja läskimmäksi) kuin muut. Moskakin alkaa jäädä pieneksi sen rinnalla.
Pieneltä se näyttää tuossa tänään otetussa kuvassa, mutta tosiasiassa sen pää on isompi kuin mun nyrkki eikä kroppakaan mitenkään pieni ole. Veikkaisin sen olevan nyt n. 8-10kk. Edelleen se makoilee sylissä joka päivä ja "leipoo" tassuillaan. Se kurnuttaa ja kierähtelee selälleen kun sille puhuu. Se syö muiden jättämät ruuat ja kakkaa laatikon viereen, jos siellä on yhdetkin kakat ennestään. Ei olisi uskonut että "pihakissasta" tulee hienohelma.
Se kulkee mun mukana pitkin taloa ja nukkuu yleensä keskellä lattiaa odottaen kaikkien väistävän sitä. Näin myös meidän 30-vuotisjuhlissa, jossa porukka kulki enemmän tai vähemmän jurrissa, se makasi keskellä lattiaa ja onneksi kaikki huomasivat sitä väistää. Se luottaa kaikkiin ja rakastaa kaikkia. Lapset saavat sitä silittää ja vähän kovakouraisemmin nostella, Mössö ei piittaa. Koiratkaan ei oo sille ongelma. Ei se niiden viereen hakeudu niin kuin Moska, mutta ei juuri väistelekään. Möökö sai ensimmäisen hiirensä joskus ennen joulua ja murisi niin kovaa sitä syödessään, että T luuli jonkin isomoottorisen auton olevan pihassa.
Kaikki on omalla laillaan ihania ja sopii hyvin meille tänne. En osaisi kuvitella elämää ilman ja oon onnellinen siitä, ettei kukaan kysellyt Möökön perään. Sillä on mukavaa täällä leikkien kaverien kanssa ja vaihdellen sylistä syliin, välillä hiiriä metsästellen. Möökö johtaa hiiritilastoja, se on metsästänyt ainakin 2 hiirtä, kun Nessa ja Moska on molemmat saaneet yhden.
Sellaista kissatarhaa täällä pidetään :)
