Kransseja, kransseja


Mulla oli vapaa viikonloppu ja oonkin ehtinyt tehdä kaikenlaista. Kuinka ihanaa! Askartelurintamalla aloittelin joulukalenterin tekoa, mistä vilahtikin kuva instagramin puolella. Suodatinpussikransseille tuli myös muutama tilaus ja niitä oon tässä pyöritellyt, mutta kuumaliima loppui kesken! Yritin sitä perjantaina prismasta etsiskellä, mutta en sitä löytänyt koko kaupasta. Käpykranssi (ja käpykuusi myös) on ollut jo jonkinaikaa suunnitelmissa ja nyt tuhlasin loput kuumaliimat siihen, kun kävytkin oli vihdoin kuivia eikä suodatinpussiruusuja ole lähellekään tarpeeksi. 













Tietysti ne kävytkin loppuivat kesken, joten lähdin sitten koirien ja muovipussin kanssa lenkille kranssin ollessa puolivalmis ja keräilin loput kävyt koirien tohottaessa pitkin metsiä. Lenkkikin tuli tehtyä muovipussi kädessä :D Pari tuntia meni kotonakin metsäntuoksuisissa merkeissä, kun kuivattelin loput kävyt uunissa. 











Kranssi kuitenkin valmistui viimeistä liimapuikkoa käytettäessä ja tälläinen siitä tuli. Nyt mietin, sutaisisiko tuon vaikkapa valkoiseksi vai onko se hyvä noin? Helmiäkin voisi tuohon liimailla. Kyllähän se joulu on jo kovasti mielessä ja siksi tuollainen rusettinauha ;) Oon sen joskus pelastanut jostain Sapiran lahjapaketista. Nauha on vielä vähän vinksallaan kun en kiinnittänyt sitä mitenkään, ajattelin kysyä ensin teidän mielipidettä maalauksen suhteen. Kivahan se on noinkin :)





Kotopirkoissa on muuten huomisiltaan saakka Molla Millsin Virkkuri 3 kirja arvonnassa ja parin päivän päästä alkaa Halloweenkisa, mihin poikkeuksellisesti pyydetään myös teidän kuvia! 


Katso osallistumisohjeet ja Virkkuri 3 arvonta täältä.

11 kommenttia

Marika S kirjoitti...

Voi kuinka mukava viikonloppu :) itse kuivatin pannuhuoneessa isoja käpyjä js maalasin sit niitä hiukan. Metsässä kävin muovipussin ja karvakamun kanssa myös ;)
Oikein mukavaa uutta viikoa sinulle!

Marika S kirjoitti...

Voi kuinka mukava viikonloppu :) itse kuivatin pannuhuoneessa isoja käpyjä js maalasin sit niitä hiukan. Metsässä kävin muovipussin ja karvakamun kanssa myös ;)
Oikein mukavaa uutta viikoa sinulle!

Miia kirjoitti...

Marika, teetkö kranssia? Kivaa viikkoa myös sulle! :)

Johanna kirjoitti...

Ihana kranssi, pitäis yrittää itsekin saada tuollainen upeus komistamaan ulko-ovea talveksi <3

Tyttö kirjoitti...

Onko liimattu styroskranssiin vai pahviin?

Tyttö kirjoitti...

Ja kauankohan nämä kestävät ulkona?

Miia kirjoitti...

Johanna, tee ihmeessä, nopsasti tuli valmiiksi :) tyttö, tällä kertaa liimasin styroxpohjaan kun niitä sattui olla. En osaa sanoa kauanko kestää, pian se nähdään :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen! Kuinka pitkään ja missä lämpötilassa kuivatit käpyjä? En ookkaan tajunnut itse ottaa uunia askartelukäyttöön! �� Tein vuosi sitten kanssa käpykranssin kuumaliimalla ja valitettavasti totesin, ettei liima kestä ulkokäyttöä :( Pari päivää ja kävyt alkoivat tippua. Mutta kauniisti koristaa sisäovissakin tai meillä ainakin hyllyllä! Miksei myös pöydällä esim maljakon ympärillä. Onko ideoita millä muulla voisi kiinnittää, että pysyisi kiinni myös ulkona? Jotain tujumpaa liimaa tms? Rautalanka ei taida oikein pysyä noissa pienemmissä kävyissä näkymättömissä. T. Eleela

Miia kirjoitti...

Eleela, oliskohan ne kävyt olleet uunissa 1.5-2h 100 asteessa ja uuninluukku raollaan :) Hyvä tietää, ettei kestä. Näköjään lähtee irti myös sisällä ollessa, liimailen huomenna muutamaa uudelleen kiinni :) Paperinauhassa vannottiin Tacky Cluen nimiin, en tiedä pysyisikö sillä? Sillähän saisi laitettua langasta kiinnikkeen taakse. Korjasin Tacky cluella ainakin kellon, siitä katkesi se osa mistä se laitetaan seinälle ja kovasti on nyt pysynyt kellojensiirron jälkeen.

Emonen | Tipulassa kirjoitti...

Kaunis!! :) Ihanan harmoninen kranssi ja tuo valkoinen rusetti sopii siihen mainiosti! :)

Miia kirjoitti...

Emonen tipulassa,kiitos paljon! Tein nyt samanlaisen kranssipohjaan ja huomasin ettei siitä tullut yhtään noin kiva :)