DIY Suodatinpussiruusu


Innostuin tuossa eräänä päivänä väsäilemään suodatinpussiruusuja teeveetä katsellessa. Googlettelin vähän, mitä niistä tekisi ja törmäsinkin suodatinpussikransseihin (sivustolla kuva nro 21). Ajattelin kokeilla tehdä oman versioni ja tässä teillekin hieman ohjeistusta. 

Suodatinpussiruusun voi tehdä 3-5 suodatinpussista. Asettele suodatinpussit päällekäin ja piirrä päällimmäiseen ympyrä, esimerkiksi kuppia apuna käyttäen. Nido suodatinpussit keskeltä yhteen ja leikkaa ympyrä irti. Nosta kerrokset yksitellen erilleen ja taivuttele ympyrän muotoon. Viidestä suodatinpussista tehdyt ruusut oli mielestäni kivemman näköisiä. Voit myös dipata ruusua vesiväreillä värjättyyn veteen. jolloin saat terälehtien reunoista haluamasi värisiä. Tähän kranssiin meni hieman yli 100 suodatinpussia, tein osan ruusuista viidellä suodatinpussista ja osan kolmella. Suodatinpussiympyrän voi myös leikata hieman aaltoilevasti, jolloin saat erinäköisen ruusun.




Leikkasin pahvilaatikosta kranssinpohjan, johon kuumaliimailin ruusut vieri viereen. Seuraavaan kranssiin aion pujotella valot ennen ruusujen liimaamista. Kokeilin kranssiin monenlaisia nauhoja, mutta tämä Riviera Maisonin nauha näytti parhaalta. Ja olihan siinä hyvä sanomakin, Especially for you... Tämä kyseinen kranssi kun meni osana tuparilahjaa ihanaiselle ystävälleni :) 



7 kommenttia

Sari kirjoitti...

Ihana kranssi! Tykkään tehdä tuollaisia helppoja iltanäpertelyjä. :)

Nina Virtanen kirjoitti...

Hieno kranssi! Sopisi vaikka johonkin juhliin, häät tuli ekaks mieleen :)

Kata Maria kirjoitti...

Pitäiskin kokeilla tuollaista kranssia!

Marika Suomi kirjoitti...

Siis ihana<3 Mä oon noita suodatinpussikransseja kans ihaillut netissä ja ostinpa jo paketinkin noiden tekoon. Ihan pakko kokeilla, on niin näyttävä ja ihana!

Miia kirjoitti...

Sari, niimpä! Mukavasti valmistui samalla kun katseli vain elämää.. :) Nina, voi oliskin varmaan kiva häissä! Kata, kokeile ihmeessä, mukavaa ja helppo tehdä eikä tarvi niin keskittyä. Marika, ei muuta kun värkkäämään! Mulla on nyt kakkupaperikranssi tulon päällä, ajattelin koittaa saada sinne valotkin. .

aNNa kirjoitti...

Ai nä olikin näin yksinkertaisia tehdä!! O.o Tuo vesiväridippailu kuulostaa ihan puuhalta jonka voi antaa lasten tehtäväksi :) To do -listalle ehdottomasti :)

Niina kirjoitti...

Tämä onkin mullakin listalla, paketit oottaa näpertelyä :)