Betonoosi?


No niin, alkaa betonijutut olla kuivia ja pääsen esittelemään osaa teillekin.





Tein parina eri päivänä niitä ja osa onnistui, osa ei. Ylläripylläri, niistä epäonnistuneista ette saa kuvia :D Viisaampana jälleen ensi kerralla. Betonina käytin Byggmaxin s30 betonilaastia. Kaksi ruukkua heitin roskiin, en saanut sitä sisällä olevaa ämpäriä irti vaikka kuinka yritin. Käytin jotain kukka-ämpäreitä, joka oli todella ohutta muovia. Sivelin ne fairyn ja ruokaöljyn sekoituksellakin hyvin, mutta ei auttanut. Ens kerralla koitetaan jotain muuta muotin sisälle. Koitin myös tehdä minigrip-pussiin "tyynyä", mutta siitäkin tuli niin epämuodostunut, että heivasin senkin. Osa kuitenkin onnistui..










Ihanaa tuo roso pinta! Tykkään kyllä kovasti. Tein tämän ylläolevan kuoren ilmapallon päälle. Ilmapallo täytetään vedellä, ja laitetaan kulhon päälle solmimiskohta alaspäin. Siihen päälle lappasin betonia, jota yritin pidellä käsillä hetken että pysyy valumatta. Tein neljä eri palloa, mutta kaksi niistä räjähti taivaan tuuliin kun yritin niitä ottaa pois pallon päältä (kuivui yli viikon), tämä oli paksuin ja kestävin. Eräälle kävi pieni tapaturma ystäväni lapsen innostuessa "pallosta" :D Ensi kerralla ajattelin kokeilla tehdä useammassa eri osassa, jos onnistuisi tehdä ensin tämän muotoinen kuori ja sitten jatkaa sitä vielä umpinaisemmaksi. Tuon sisäpuolen voi myös maalata tai koristella esimerkiksi degoupage-tekniikalla.










Tämä on tietysti tehty Pringles-tuubiin. Kopsuttelin tuubia saadakseni isoimmat kuplat pois ja vieläkään se ei ole kunnolla kuivanut, vaan käsiin jää hiekkaista jauhoa pohjasta. Parin viikon päästä nähdään, oliko tämä vain sementtilaastin ominaisuus vai käykö k-raudan betoneille samalla tavoin, kunhan pääsisin niitä kokeilemaan.










Nämä pyyhejutut oli ekana valmiit. Otin vanhat pyyhkeet, dippasin ne betonissa ja laitoin maalipurkin päälle kuivamaan. Ei montaa päivää mennyt kun irrotin ne maalipurkeista.










Tämäpä se oli hassunhauskan näkönen. Tehty tietysti limsapulloon, joka nähtävästi on toiselta reunaltaan ollut vähän lintassa. Ilmakuplat sain tästä hyvin pois koputtelemalla, mutta myös tästä lähtee pohjasta hiekkamaista betonia. Kynttilä on vinossa eikä lähtenyt tuolta enää irti, mutta katkaisin sen ja poltin loput tuonne reikään. Luulisin, että sinne saa kynttilän kyllä suoraankin, ehkä :D










No tässä teille yks täysfiasko. Tein nämä Kreetalta ostamiini muffinssivuokiin, mutta niistä tuli ensinnäkin susirumia ja toisekseen ne murenivat palasiksi kun vähän taittoi. Laitoin kaikki roskiin.





















Näistä touhuista innostuneena virittelin myös nuo pallovalot tuohon ja laitoin kynttilät palamaan. Vähän hämärämpää oli kyllä, mitä kuva antaa ymmärtää. Nythän nuo näyttääkin tosi kivoilta, kun pihalla on pilkkopimeää eikä katuvalotkaan pala täällä meillä enää klo 12 jälkeen.















Siinä vielä pari iltakuvaa. Mitäs tykkäsitte? Joko teillä on kynttiläkausi? Tälläinen syksy olisikin mukava, päivät olisi lämpöisiä ja kuivia ja illalla tulee viileä. Kelpaisi kovasti! Hain pari betonisäkkiä lisää, joten ei nämä tähän lopu, kunhan vaan ehtisi koittaa jotain uutta. Jos betonityöt kiinnostaa, käykäähän tsekkaamassa facebookista ryhmä "luomuksia betonista, savesta, kipsistä, mosaiikista". 





Nyt koirat iltapissatuksille, kynttilät sammuksiin ja unten maille! 

9 kommenttia

Tiina Siskonpaneelisoppaa kirjoitti...

Voi betonoosi sentään. Vaikuttaa tosi rennolta ja huolettomalta askartelulta. Täytyy koittaa ehtiä itsekin testailemaan näitä.

Marika kirjoitti...

Vauuuu! Sä olet tehnyt näitä! :) Yksi tuttukin on tehnyt näitä betonijuttuja ja oli aika kivoja erilaisia - oli muun muassa raparperinlehteä käytetty muottina yms. Tuo minkä tekemiseen olet käyttänyt ilmapalloa on kyllä hurjan söpö! :)

Miia kirjoitti...

Tiina, testaa ihmeessä! Ainut mikä ärsyttää on se odottaminen, että kovettuvat.. ;D Marika, Joo täytys sitä raparperinlehteäkin koittaa joskus :)

Anis kirjoitti...

Tosi kivoja! ITse tein viime syksynä betonitöitä mutta tämä innostaa taas kokeilemaan uudestaan!

Niina kirjoitti...

Vau!! Niin monesti kans suunnitellu betonista jotain tekeväni, jospa sit ens kesänä!
Ja kyllä, kynttiläkausi on korkattu :)

Marika kirjoitti...

Ai vitsit!!!! Tosi upeita kuule! Mun on pitänyt monesti kokeilla tätä juttua, mutta niin vaan taas jäi, ehkä ens kesänä. Ole ylpeä noista, hienoja on <3

Jovelan Johanna kirjoitti...

Ai hitsi, että ovat muuten hiaaaaanoja! WAU!

Miia kirjoitti...

Anis, kiitos paljon! Mä yritän kanssa ehtiä koittaa tehdä lisää. Niina, vielä ehtii tällekin syksyä ;) Marika, kiitti! Niin mukavaa askarointia, ainut mikä ärsyttää on se lopputuloksen odottelu :D Johanna, kiitti :)

aNNa kirjoitti...

Muutama kesä sitten kans innostuin betonipaskartelusta, täytyypä taas tämän postauksen innoittamana ryhtyä uudelleen hommiin :) Materiaalikustannukset ei onneksi tässä päätä huimaa :)