Tee itse lahjapaketit


Kanivinossa-blogin innoittamana päätin koittaa, millaisia paketteja mä saisin aikaiseksi. Ainahan sitä on kaikenlaisia juhlia tai vierailuja, mihin olisi kiva viedä joku pieni muistaminen nätissä paketissa. Kaupat on tietysti pullollaan valmiskasseja, mutta halusin koittaa tehdä itse ja oli niin kivaa näpertelyä!









Aiemminhan tein kassin voimapaperista, mikä on keittiössä kukkaruukun ympärillä. Nyt tein samalla ohjeella kasseja tapetista, kartongista ja samaisesta voimapaperista. Ohjevideo löytyy tuosta edellisestä postauksestani. Tämän allaolevan kassin tein keittiön tapetinjämistä.








Rasioita olen taitellut aina silloin tällöin milloin mistäkin paperista, tällä kertaa tein isomman rasian olohuoneen tapetista. Tässä vielä ohje rasian tekoon.










Youtubesta löysin myös Eilentein-blogin Hannen tekemän videon lahjarasian tekemisestä. Videolla on myös hauska idea lahjapaketin tekemiseen kertakäyttökupista. Kuinka yksinkertaista ja hauska idea!


















Jouluunkin on enää 100 päivää (jippii!), joten lahjapakettien tekeminenhän alkaa olla jo kovasti ajankohtaista! Oon huomannut parina viime päivänä eksyväni Pinterestin jouluideoihin.. Oon niitä kerännyt vuosien varrella itsellenikin talteen Pinterestiin (klik). Ei muuta kuin askartelemaan!











3 kommenttia

Tiina Siskonpaneelisoppaa kirjoitti...

Tuo ruskea voimapaperipussi yhdistettynä vaaleaan kakkupaperiin ja pitsiin on niin kiva yhdistelmä!

Miia kirjoitti...

Tiina, joo mä tykkään kans :)

Kata Maria kirjoitti...

Upeita on! Pitää kyl itekin aktivoitua. :)