Synkkä juhannus

En ole kirjoittanut juhannuksen aikana, kun mietin mitä kirjoittaisin. Pitäisinkö linjan kevyenä, vai kertoisinko hieman pintaa syvemmältä? Blogi on mukava pakopaikka, missä kirjoitan melko kevyesti asioista enkä ole kertonut itsestäni tai elämästäni kovinkaan syvällisesti. Tämä asia mullisti kuitenkin elämäni, joten päätin edes sivuta sitä täällä blogin puolellakin. Jatketaan kevyemmällä linjalla taas myöhemmin.

Isäni nukkui pois 23.6.16. Vuosia alkoholismia seuranneena sen piti olla odotettavissa ja mun piti olla valmistautunut siihen, mutta en ollut. Se oli kuin isku vasten kasvoja. Ei kai kuolemaan pystykään koskaan varautua.. Tässä vuosien varrella on ollut jos jonkinlaisia sairaalareissuja, hänellä oli maksakirroosi ja rasvamaksa jo pitkään. Vatsaontelosta tyhjättiin nestettä pariin otteeseen. Nämä ovat kai yksittäinkin jo selviä merkkejä kehon pettämisestä ja netistä luetun perusteella elämän olisi "pitänyt" päättyä jo hyvän aikaa sitten. Aika kuluu ja sitä tuudittautuu siihen uskoon, että tässä selvitään kaikesta.


Alkoholismista ei kuitenkaan selviä. Ei, jos ei lopeta juomista ja tee sitä ajoissa. Isä oli viimeiset pari kuukautta juomatta, koska erään sekavan kohtauksen jälkeen hänellä alkoi muisti heiketä. Lopulta hän ei käynyt itse kaupassa eikä muistanut onko syönyt, vaan ruoka täytyi laittaa nenän eteen. Ei muistanut juodakaan. Tätini teki tässä suurimman työn ja kävi monta kertaa päivässä isän luona huolehtien nesteenpoistolääkkeistä ja syömisestä. 


Perjantaina isä oli pudonnut sängystä, eikä jalat enää jaksaneet nostaa häntä jaloilleen. Olivat tätini kanssa yhteisymmärryksessä soittaneet ambulanssin viemään viikonlopuksi sairaalaan, josko kunto paranisi. Tätini ilmoitti mullekin asiasta, mutta en osannut huolestua kovinkaan paljon, olihan tälläiset reissut melko normaaleja. Päätin käydä lauantaina sairaalassa Ikeasta tultuamme. Matkalla Ikeasta kotiin sain kuitenkin puhelun, että isä on kriittisessä tilassa ja paikalle täytyisi kiirehtiä jos haluaa vielä ehtiä. Radiossa alkoi heti puhelun jälkeen soimaan Bryan Adamsin "Heaven" ja ajattelinkin, että se oli nyt merkki siitä, että on tosi kyseessä. Ehdin kuin ehdinkin paikalle ajoissa, kerkesin vaihtaa muutaman sanan, juottaa vähän mehua ja silitellä poskea. Isä nukahteli kokoajan ja en kovin kauaa viipynyt. Hoitaja sanoi maksan pettävän. Sen päivän jälkeen isä ei enää herännyt. Kävimme joka päivä monia kertoja läheisten kanssa vuorotellen häntä katsomassa sairaalassa. Keskiviikkona näin lopun olevan lähellä ja hain sairaslomaa pari viimeistä työvuoroa ennen lomaa. Sanoin isälle, että hän voi antaa jo periksi, me pärjäämme kyllä. Käskin sanoa terveisiä taivaaseen. Isä nukahti ikiuneen seuraavana yönä 23.6. Olimme samalla hetkellä veljeni kanssa isän asunnolla muistelemassa häntä, kaikkia hyviä hetkiä ja hauskoja sattumuksia. Oli lohdullista olla hänen tavaroidensa keskellä.


Loppuviikko menikin välillä itkien läheisten kanssa ja välillä nauraen muistettuamme jonkin hassun asian. Ystävät kävivät lohduttamassa ja asioiden hoitaminen vei paljon aikaa. Huomasin purkavani suruani olemalla jatkuvasti menossa, siivoamalla, leipomalla, tekemällä itseni kiireiseksi. Varmasti on jonkinlainen shokkikin vielä, eikä täysin tajua tapahtunutta. 
Isä olisi kuitenkin toivonut meidän muistavan iloiset hetket ja sanoi jo vuosia sitten, ettei pelkää kuolemaa. Uskon, että jos hän olisi saanut päättää, hautajaiset olisivat iloinen tapahtuma, jossa muisteltaisiin mukavia juttuja eikä itkettäisi menetystä. 

Huomasin hassuja pieniä merkkejä. Keittiössä oleva vehka ei ole koskaan kukkinut ja yhtäkkiä siinä oli yksi valkoinen kukka. Eräänä aamuna herätessäni kirkkoherranvirastosta saamani hautajaispaperien päälle oli ilmestynyt valkoinen pioni vieressä olevasta maljakosta. Lähistöllä olevat rypsipellot puhkesivat kukkaan tänään, kun saatoimme isän terveyskeskuksesta kirkon kappeliin. Lohduttavia pieniä asioita, jotka voivat olla sattumaakin, mutta pidän ajatuksesta, että isä lähettää merkkejä. Elämä jatkuu, vaikka suru ja ikävä ovatkin varmasti vielä pitkään läsnä. Hiljaiset hautajaiset järjestetään lähimpien sukulaisten kesken nopealla aikataululla ja pidämme muistotilaisuuden meillä kotona, isän kotitalossa. 


Yritän ajatella positiivisesti tulevaisuutta, itkeä silloin kuin itkettää ja nauraa silloin kun naurattaa. Hymyillä läpi kyynelten. Isän on nyt hyvä olla, eikä kivut ja kolotukset enää vaikeuta elämää. Hyvää matkaa isä <3 

14 kommenttia

Sanna_Kototeko Blog kirjoitti...

Rohkean avoin kirjoitus. - Voimia sinulle surun keskelle! En tiedä miten en ole aiemmin blogiasi huomannut. Kerrassaan ihastuttava! Ja nimessä sama alkuosa kuin omassani. :)

Miia kirjoitti...

Voi kiitos paljon! Mä seurailen sua instassa :) joo ollaan melkein blogisukulaisia ;)

Reija ja Kim kirjoitti...

Voimia sinne <3

Domino TassutteleKotiin kirjoitti...

Otan osaa suureen suruusi. Rohkea kirjoitus, joka varmasti koskettaa monia lukijoita. Voimia tuleviin päiviisi.

Mari / puolitoistakerrostakotia kirjoitti...

Raskaita asioita ja rohkea postaus. Voimia teille:)

Marika pALaNuTtA SiiRaPpiA kirjoitti...

Voimia raskaisiin päiviin ❤ Nyt on aika surra.
Minunkin isäni oli alkoholisti ja kuoli neljä vuotta sitten. Ei siihen vaan osaa valmistautua, vaikka faktat on tiedossa. Iloiset muistot kantaa ja elämä kuljettaa, joskaan suru isän kohtalosta ei unohdu koskaan.

Marika S kirjoitti...

Paljon voimahaleja täältä ♡♡

Iina M. kirjoitti...

Osanottoni. <3

Marika - Kotini on helmeni kirjoitti...

Ihana kirjoitus, voimia tulevaan. ❤

Linda Sofia kirjoitti...

Osanottoni ja paljon voimia <3

Kirsi kirjoitti...

❤️

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

Lämmin osanotto suuressa surussa 💖 ja ihanasti kirjoitit surun keskellä.

Satu-Johanna // The Little Village kirjoitti...

Lämmin osanotto koko perheelle ❤️

Miia kirjoitti...

Kiitos paljon kaikille!