Holy smoke


Seinäjoelle avattiin juuri upea uusi ravintola Holy smoke*. Pääsimme SoBloggaajien kanssa tutustumaan paikkaan ja maistamaan herkullisia annoksia.




















Avajaismenussa oli tarjolla burgereita moneen makuun. Valkosipuli, pekoni, aurajuusto, kana.. Lisukkeeksi sai mm. kuumaa juustokastiketta. Nam! Hinnatkaan eivät päätä huimaa ja annosten koot oli niin valtavat, etten jaksanut kaikkea syödäkään.











Ulkona terassi oli täynnä tangokansaa ja paikkakuntalaisia. Sisällä oli upea sisustus tiiliseinineen ja kuparinvärisine lamppuineen.






















"We are the champions" kajahti soimaan, kun saimme herkulliset ruuat eteemme. Omassa grillissä grillattu kanafile maistui taivaalliselta burgerissa. 











Pääsimme omistajan Jani Ketolan johdolla tutustumaan myös huomenna aukeavaan yökerhoon, jossa tullaan soittamaan mm. ysärihittejä ja 2000-luvun musiikkia. Perjantaisin ikäraja on 22v. ja lauantaisin 25v. Ennen klo 00 ilmainen sisäänpääsy.











Kyllä kelpaa laittaa jalalla koreasti kristallikruunujen loisteessa! Lisäksi alakertaan tulee myös karaokepuoli, jos alkaa kesken illan laulattaa :)











Itse ainakin aion käydä tutustumassa yökerhoon kunhan työvuoroiltani ehdin. Ihanaa kun tulee vähän vaihtelua baareihin ja ravintoloihin Seinäjoelle ja vanhan Du:nin tilat otetaan uudelleen käyttöön. Lauantaisin saat Holy smokesta myös brunssia klo 11.30-15.00 jos nälkä yllättää.





*Postaus toteutettu yhteistyössä Holy smoken kanssa. Lisätietoja voit katsoa Holy smoken kotisivuilta täältä.

4 kommenttia

Kata Maria kirjoitti...

Pitää kyllä käydä piipahtaas tuolla syömässä!

Hannatic kirjoitti...

Toivottavasti saavat sitä kasvisruokaakin pian listoille niin kyllä mennään sinne syömään heti! Vähän harmitti jättää väliin mutta en olisi kyllä ehtinytkään :P

Miia kirjoitti...

Joo kannattaa kyllä! :)

Miia kirjoitti...

Niimpä. Eikö se pian tuu listoille kun saavat homman kunnolla käyntiin :) ja yökerhoonhan pääsee jo tänään ;)