Siivoilua


Haettiin viime viikolla uusi imuri vanhan otettua nokkiinsa kun käytin sitä tuhkaimurin kanssa. Muutaman päivän jouduin imuroida sillä huonosti imevällä ja raskaalla imurilla vielä niin, että esimerkiksi sohva ja matot oli pakko imuroida sillä pelkällä putkipäällä, kun ei muuten tullut siistiä jälkeä. Dysonia olimme menossa ostamaan, mutta Prisman myyjä tyrmäsi sen täysin. Sanoin, että meillä on paljon eläimiä ja niin ollen myös karvaa jatkuvasti ja myyjä alkoi välittömästi pudistella päätään ja totesi että älkää pliis ostako Dysonia :D Kysyimme syytä, ja hän kertoi, että niissä on kova ääni ja huono imuteho (250kW muistaakseni) jonka vuoksi imureita tuodaan huoltoon kokoajan. Lisäksi olinkin jo miettinyt, kuinka karvat jäävät pölypussittomissa imureissa sinne säiliöön. Hän suositteli meille (toki kalliimpaakin ;D) Electroluxin Ultraonea.







Aika pelottavan värinen, mutta ihana kapistus! Niin kevyt ja hiljainen! Sohvankin saa imuroitua muutamalla pyyhkäisyllä! Prisman verkkokauppa kertoo imurista näin: "Huippuluokan puhdistuskyky kaikilla kodin pinnoilla. Uusi AeroPro
Extreme suulake sujuvaan ja tarkkaan pölynpoistoon. Tehokkuudestaan
huolimatta erittäin hiljainen ja miellyttävä ääni vain 70 dB(A). Hepa 13
allergiasuodatus puhdistaa poistoilman pienimmätkin hiukkaset .
Erinomainen liikkuvuus ja käsiteltävyys . UltraOne® tekee imuroinnista
miellyttävää. Ottoteho vain 1250W. Led-näyttö kertoo selkeillä
numeroilla valitus tehotason. Elektroninen merkkivalo ilmoittaa
pölypussin täyttymisestä ja suodattimen puhdistustarpeesta."





 Me jopa taisteltiin, kumpi saisi imuroida :D Jee, kyllä siivoaminen on paljon mielekkäämpää kunnollisilla välineillä!

4 kommenttia

Jovelan Johanna kirjoitti...

Kiitos tästä vinkistä! Meillä on imurin hankinta ajankohtaisena pian. Nykykodin imuri on aivan liian pieni tähän isoon taloon ja talolla oleva teollisuusimuri taas arkikäyttöön täysin epäsopiva. Siinä on n. 2m pitkä johto (en ymmärrä miksi) ja se tietenkin huutaa kuin riivattu imuroidessa. Se on ollut hyvä rakennusimurina, mutta koti-imurina se on karsea. Tutustunkin nyt tuohon sun vinkkiisi heti!

Kirsi kirjoitti...

Mä haluisin kans uuden imurin, monissa vaan ei sanota paljon se imuteho on, vaan tehot noin muuten.. Imeekö tää tehokkaasti? Mites, onko ketterä, tulee perässä kuin lammas narussa vai saako taistella ja repiä perässään? Entä painaako minkä verran ja onko hyvän kokonen siivouskaappiin? Vois harkita itellekin tätä. :)

Miia kirjoitti...

Johanna, Oon kyllä ollut supertyytyväinen tuohon! Kirsi, imee kyllä ja on tosi kevyt ja hiljainen :) En osaa sanoa paljonko painaa (oisko tossa linkissä paino?), mutta vähemmän kuin meidän edellinen imuri :D Mahtuu siivouskaappiinkin ja varren saa kätevästi imurin kylkeen pystyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kyllä on prisman myyjä puhunut ihan mitä sattuu. Dysoni on kyllä joo aika kovaääninen, mutta imuteho on markkinoiden paras. Eläintalouksiin löytyy myös oma versionsa. Erona myös se, että dysoni ei ajan saatossa muutu tehottomaksi. Olipahan kunnon myynti puhe :) en suinkaan tyrmää teidän hankintaansa, kun en ole kokeillut.