Pihalla


Kyllä kuluu päivät pihalla vaikka mitään kovin näkyvää ei saakaan aikaiseksi. Vielä on kaikki isoimmat hommat tekemättä, päivät kuluu kukkapenkkejä peratessa ja nurmikkoa ajaessa ja ihan vaan nauttiessa paviljongissa. Kesäkukkia hain taas eilenkin muutaman lisää.




















Puutkin alkavat kukkia kauniisti. Kirsikkapuu ja omenapuu. Luumupuu olisi kans ihana hankkia, ne luumut on niin hyviä!























Ostin äitienpäivän jälkeen alesta hortensian paviljonkiin ja se on mun hoidosta huolimatta aivan upeassa kukassa edelleen.










Pelargonia ja tuo toinen kukka jonka nimen oon unohtanut sen sijaan näyttää vähän kärsineemmiltä.















Vielä olisi pihalla paljon tekemistä, saa nähdä milloin olisi aikaa saada jotain näkyvää aikaiseksi! Kukkaset kuitenkin piristää mieltä joka ikinen kerta kun ulos menee :) Huomenna on luvattu vähän viileämpää, mutta tottakai sitten sataa joten pihalla tuskin saa tehtyä mitään kummempaa. Ihan mukava välillä kun viileneekin, josko saisi siivottuakin sisällä ilman että hiki valuu :D Koiria oon uittanut nyt päivittäin kun ne on ihan tuskaisia näillä helteillä. Tänään leikkelin Viliä ohennussaksilla :D





Käytiin torstaina ystäväni kanssa luovuttamassa verta ja sen jälkeen kahviteltiin paviljongissa. Mentiin silloinkin uittamaan koiria ja käytiin sen jälkeen ajelemassa Lakeuden luontopolulla Ilmajoen puolella. Löydettiin lintutorni, lukossa oleva saunarakennus, grillipaikka ja lintujen ruokintapaikkoja. Ihmeteltiin siinä ihania harmaantuneita latoja ja yhtäkkiä löysin seinästä pienen irtonaisen palikan, jonka kiskaisin irti. Sieltä löytyi..










Ja ihan ilman karttaa! :D Yllätyksellistä viikonloppua teille kaikille! :)


4 kommenttia

Sirkka kirjoitti...

Kyllä se on just näin minullakin...:)
Olet hankkinut paljon ihanan kauniita kukkia joista tosiaan saa niin pajon iloa.
Onhan niissä oma hoitonsa ja yksin ei voi jättää ainakaan pitkäksi aikaa. Tärkeintä on niistä saatu ilon tunne ja nautinto hyvän mielen kera.
Ihanan viihtyisä on kyllä tuo Paviljonki kukkineen ja tyynyineen verhot ja pöytä penkki kaikki.
Koiratkin nauttii virkistävästä uimisesta.
Geokätkö...mutta missä kartta!:D

Miia kirjoitti...

Nimenomaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Onko kirjoittelu kokonaan loppu?

Miia kirjoitti...

Ei kai nyt sentään :)