Syksymummo


saapuu taas virkkauksineen ja värkkäyksineen. Pahoittelut pitkästä radiohiljaisuudesta! Tässä on ollut kaikenlaista virkkailua, ompelukurssia ja ystävän polttareita, sairastamista kaiken normaalielämän lisäksi.. Yritän parantaa tapani!




Hurjan paljon tervetuloa uusille lukijoilleni, mahtavaa että teitä sieltä tulee vaikka en kirjoittanutkaan pitkään aikaan!






Sain ystävältäni ihanan parane pian-paketin tuossa sairastaessani flunssaa. Mikään ei piristä paremmin kuin pieni lahja, oli sitten itse antajana tai saajana! Oon nyt jo ihan tohkeissani tulevista juhlista ja keksimistäni lahjaideoista.. :D









Samainen ystäväni on nyt kipeänä (ja raskaana), joten mietinkin että voisin viedä hänelle jonkin vastaavanlaisen parantumispaketin. Viinat voi varmaan ihan suosiolla jättää pois raskauden vuoksi ;D 





Tänään oli äitilläni tuparit. Mietin eilen mitä tekisin tuparilahjaksi ja päädyin sitten vaahteranlehtikranssiin.










Oli yllättävän helppo tehdä, vaikka en ennen ollutkaan kranssia tehnyt. Hain muutaman pajunoksan, väänsin niistä ympyrän pohjaksi ja kiinnitin alku- ja loppupäät hiukan eri kohtiin, ettei kranssipohjassa tunnu selkeää taitosta. Siihen lisäsin 4-6 lehteä kerrallaan rautalangalla kieputtaen. Aikaakaan ei mennyt puoltakaan tuntia :) Suurin vaikeus oli pajujen etsimisessä. Ihan nätti tuli! Voisin tehdä itsellekin, nyt kun tuo vaahtera on heristänyt lehtensä pitkin pihaa..














Nämä kuvat on viikonlopulta, joten siinä ei todellakaan ole vielä kaikki! En oo vielä aloittanut haravoimista kun odotan että lumet saapuisivat... suurin osa lehdistä ehtisi pudota maahan. Mikään ei oo sen masentavampaa, kun se, että saat vaivalla haravoitua koko pihan ja se on seuraavana päivänä saman näköinen!





Mä toivon, että ensi vuonna pihassa ei ole ihan yhtä paljon haravoitavaa, jos me vaikka saataisiin nyt syksyn tai kevään aikana nuo loputkin koivut kaadettua pois. Vaahteraan ei kukaan saa koskea, se on mun suojelukohde! Ja niin helppo haravoidakin :)





Tämä viikko on mennyt tahkotessa yhtä aivan ihanaa virkkausohjetta Hurmaavat pitsit-kirjasta. Ohjeessa on n. miljoona silmukkaa, joista puolistakaan en oo koskaan kuullut, saati sitten koskaan tehnyt, mutta katsotaan mitä tulee.. Tälläiseen alkuun oon jo päässyt:










..ei siis kovin pitkälle.


Pahoittelut huonosta kuvasta, oli pakko käyttää salamaa kun on niin pimeää. No tein mä itseasiassa vähän samantyylisenkin kukan omasta päästä, joten voin käyttää sitä jos tästä ei tuu mitään. Mahdollisesti näette myöhemmin mitä siitä tuli/olisi pitänyt tulla ja voin laittaa kuvaa ohjeestakin.



Sellaista tällä kertaa, täytyy nyt vastaisuudessa päivittää useammin niin ei tarvitse monen viikon kuulumisia kirjoittaa kerralla!






Kivaa viikkoa, toivottelee


Syksymummo ;)

3 kommenttia

Päpä kirjoitti...

Toinen syksymummo ilmoittautuu. Puikot ja koukut on vaan viuhunu, kun yritän saada projektilistaa lyhkäisemmäks. Joululahjasukkia, -tonttuja ym. pitäis työstää ja onpa yhdet ihanat villasukat tulossa ihan itsellekin. Syksy on aina käsitöistä innostumisen aikaa mulle. :) Ja onpa tuo mieskin puuhastellut omalla verstaallaan. Arvaa mitä se mm. on väkertänyt mulle? No sen tähtipallin! Aivan ihana!

Jovelan Johanna kirjoitti...

Hieno kranssi!

Touhurikasta syksyä Miia :)

Miia kirjoitti...

Päpä, eikä!!!!! Voi eiiii nyt mä oon niin kateellinen! :D Mäkin haluun tähtipallin! Mä unohdin kaiken muun mitä sun kommentissa luki...

Johanna, sitä samaa! :)