Uutta vuotta odotellessa

Olin ollut kiltti jouluna ja sain kivoja lahjoja :) Päällimmäisenä mieleen jäi uudet peitot <3 Kyllä on lämmin nukkua nyt, vaikka en tiennyt vanhemmissakaan olevan mitään vikaa. Lisäksi saatiin pentikin kulhoja, mariskooli, kynttiläkoriste, karaokemikseri, vedenkeitin... En enää edes muista kaikkea. 


Tällä viikolla onkin ehtinyt sattua kaiken näköistä. Sunnuntaina katselimme elokuvaa ja samaan aikaan astianpesukone oli päällä. Elokuvan jälkeen menin konetta sammuttamaan, niin lattia lainehti vedestä keittiön kaappien edessä. Ei auttanut muu kun repiä sokkelit auki ja alkaa kuivailemaan..


Tältä täällä näyttää nyt








Oli siis viemäriputki mennyt jäähän. Hanasta tulee vettä kyllä, mutta kaikki vesi mitä hanasta päästää, tulee lattialle. Nyt ollaan siis sunnuntaista asti yritetty tulla toimeen vessan vedellä ja alkaa jo ottaa päähän. Tällä hetkellä täällä on Muntersin miehet tutkimassa kuinka iso vahinko tuli ja tänään pitäisi tulla mies sulattamaan tuota putkea. 


Lisäksi tällä viikolla on juhlittu kaksia synttäreitä ja lomailtu muuten :) Huomenna olisi tarkoitus juhlistaa meillä uutta vuotta. Tänne tulee ainakin muutama kaveri, kaikki tuo vähän jotain syömistä mukanaan ja pelaillaan wiitä ja aliasta ja ehkä saunotaan ja juodaan (vähän ;D) sekä ammutaan raketteja. Tulee varmaan huippu ilta :) 


Semmoista täältä, mä meen jännittään, onko täälä lattiat kovinkin märkänä :)

4 kommenttia

Nina kirjoitti...

Voihan harmi tuo sattumus, mutta minkäs tekee. Meillä pamahti astianpesukone vähän aikaa sitten ja lattia meneepi nyt kevään aikana uusiksi vesivahingon takia.

Mutta paljonpa olette saaneet lahjoja, joten ihan kilttejä olette olleet. Kiva!

Oikein mukavaa uutta vuotta! :)

Elina kirjoitti...

Toivottavasti ei tule kauheat vahingot kuitenkaan!

Hyvää uutta vuotta! :)

Riikka kirjoitti...

Heippa ja kiitos vierailustasi.

Voihan harmi, että on käynyt noin kurjasti.. Toivottavasti ei mitään vakavampaa.. Onneksi se vuoto huomattiin kuitenkin ajoissa.

Kaikesta huolimatta hyvää alkanutta vuotta 2011!

Riikka

Miia kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista :) Ens viikolla aletaan meilläkin purkamaan lattiaa ja keittiön alakaappeja; oli se kastunut.. Onneksi on vakuutus <3