Loma.


Taas alkoi lomanpätkä, tällä kertaa pari viikkoa. Ihanaa!!! T lähti viikonlopuksi Helsinkiin kattelemaan "kulttuuria" (tällä hetkellä se on Suomenlinnan vieressä juomassa kaljaa.. ;), joten oon ihan yksikseen.. Mukavaa välillä mut kiva et se tulee jo huomenna kotiinkin :)

Eilen olin pitkästä aikaa viihteellä kunnolla, vaikka olinkin ihan väsyny eikä tarkotus ollut lähteä mihinkään. Mukavaakin oli! Krapulaa ei onneksi tullut lainkaan ja heti aamusta touhusinkin ja vaihdoin lakanoita ja pesin keittiön kaappien ovia. Ajattelinkin, että siivoan nyt viikonloppuna kunnolla kun on aikaa ja koska mä pidän tiistaina partylite-kutsut. Mietin ensin, että oltaisiin kutsuilla oltu terassilla, mutta on luvattu sadetta. Kutsuilla teemme jalka-ja käsihoidot :)

Istuskelin tuossa terassilla vasta aamukahvilla kun äiti pölähti pihaan ja sanoi, että teki mieli tehdä pihatöitä :D Äiti kun on samaisessa talossa asunut ennen, tykkää käydä täälä möyrimässä pihalla. Rivitalon pihassa ei juuri oo möyrimistä. Siinä se alkoikin sitten kaivella kukkapenkkejä ja mä menin hävittämään isoa kasaa nokkosia, kun ne aikoo vallata meidän pyykkitelineen ympäryksen. Nyt oonkin sitten ihan nokkosenpolttamilla, kirvelee edelleen.


Pesin terassin tuolit ja pöydän ja siirryin sisälle siivoamaan. Äiti tuli kans pian ja vaihdoin verhot ja siivottiin oikeen kunnolla. Nyt on ihanaa kun haisee hyvälle <3>

Lopuksi vielä grillattiin lehtipihvit ja syötiin ne valkosipulimajoneesin ja salaatin kanssa. NAM! Me aloitettiin Tuomon kanssa karppaamaan tuossa kuukausi sitten, eli ei syödä hiilihydraatteja juuri ollenkaan, ehkä n. 20g/päivässä. Paino on pudonnut 6kg ja vyötärönympärys kaventunut useita senttejä. Hassua, ajattelis että kun syö noin rasvaista ruokaa, paino vaan kasvaisi :) Moni onkin jo väittänyt, ettei varmasti oo terveellinen ruokavalio eikä toimi tollanen.. Sittenpähän näkevät :) Mulla on ainakin mahtava olo, virtaa on koko ajan enemmän kun pitkiin aikoihin!

Kuvailin tänään pihalla:

Ties mikä pensas tuo on, mutta söpön näkösiä marjoja :)






Koirat nauttii pihalla olosta :) Ajattelin vielä tänään tehdä pitkästä aikaa yölenkin.Jaloritarinkannus kasvaa jo melkein terassin katolle






Toivon kaikille rentouttavaa viikonloppua ja aurinkoista säätä!

3 kommenttia

Siru71 kirjoitti...

Miun blogissain on siulle jottai :)

Marika kirjoitti...

Tulla tupsahdin ensivierailulle, hyvää huomenta vain :)

Kivoja kuvia! Luonto on niin kaunis, kesällä menee aika kun ihailee ja valokuvailee kaikkia kukkasia.. :)

miiah_ kirjoitti...

Heippa ja tervetuloa :) On se kyl niin nättiä! Vielä kun olis joku superkamera :) Kiva kun jätit kommenttia :)