Sunnuntain puuhia

Sunnuntaina ajattelin lähteä käymään Sintrassa, mistä löytyy monenlaisia linnoja ja upeita maisemia. Olin kuitenkin edelleen flunssassa ja aamupäivä meni pohtiessa jaksanko lähteä sinne vain todetakseni, etten ole tarpeeksi kunnossa jaksaakseni kiertää nähtävyyksiä. Metroilin puolen päivän paikkeilla Rossion asemalle ja bongattuani Starbucksin, oli pakko käydä juomassa kahvit. Ostin lipun Sintraan menevään junaan (hurjat 2,70€, kahvikin oli kalliimpi), mutta totesin junan juuri lähteneen ja seuraavan menevän vasta tunnin päästä, joten luovutin ja lähdin metroilemaan kohti Colombon ostoskeskusta. Ajattelin ostaa sänkyyn kunnollisen tyynyn, minkä näin Primarkissa edellisellä käynnillä. 



Matkalla metro pysähtyi kuitenkin Zoologico nimisellä asemalla ja päätin hypätä kyydistä. Kävelin pienen matkan ja löysin eläinpuiston. Liput maksoi 20,50€ eli ei mitään ihan halpaa, mutta lipun hintaan kuului mm. vaijeriajelu eläintarhan päällä ja delfinaario. Jätin silti molemmat tällä kertaa väliin. Olihan siellä kaikensorttisia eläimiä, esimerkiksi leijonia, apinoita tiikereitä, norsuja, koaloita, lintuja ja papukaijoja, kiraffeja, monenlaisia kissaeläimiä jne. Yksi pikkuapina karkasi tarhastaan ja kävi ihan mun vieressä heilumassa. Ihan näkemisen arvoinen paikka ja ehkäpä jokin toinen kerta meen vaijerillakopperollakin. Olisi varmaan hieno nähdä kaikki eläimet ilmasta päin :)



Kävin myös Primarkissa ja hussasin vähän muuhunkin kuin tyynyyn. Tyyny on joka tapauksessa ihana ja nukuin maanantaina pommiinkin ja heräsin 7.47, kun kahdeksalta piti olla töissä :D Onneksi koulutusaikana on aika rentoa aikataulujen puolesta ja olinkin paikalla jo joskus vartin yli joten mitään suurempaa vahinkoa ei käynyt. 


Tämä viikko on mennyt lähinnä töiden merkeissä. Joka päivä olemme poikenneet työkaverin kanssa Vasco da Gamaan, milloin etsimään pöydälle meikkipeiliä ja milloin hakemaan Continentesta ruokaa. Koulutus ja uuden oppiminen on kuitenkin yllättävän väsyttävää puuhaa, eikä hirveästi jaksa töiden jälkeen. Eilen kävin puolentoistatunnin lenkillä, kun olo alkaa olla jo normaalimpi ja nuha hellittää. Illat menee lähinnä somettamiseen ja kavereiden kanssa höpöttelyyn tai viestittelyyn tässä kämpillä makoillen. Ilmat on hellineet tällä viikolla, eräänä päivänä mittari näytti +28!


Huomenna mennään terassille ottamaan viikonloppu vastaan ja saa nähdä, mitä viikonloppuna keksii! Ihanaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia

Faijahommia kirjoitti...

Lissabon <3
Aivan mahtava kaupunki.

https://faijahommia.fi/

Miia kirjoitti...

Faijahommia,Tykkään kans kovasti :)