Cascais ja Estoril

Kuinka sitä osaakaan arvostaa vapaita viikonloppuja kun on tehnyt monta vuotta  kolmivuorotyötä! Täällä riittää tekemistäkin ja paljon uusia maisemia ja kokemuksia. Ens viikonloppuna on pitkä viikonloppuvapaa, kolme päivää :) Toisaalta meillä on vasta menossa perehdytysjakso tulevaan työhön, joten ei työpäivätkään oikein työltä tunnu. Lämpötilat on olleet yli 20 asteen jo useamman päivän, enää ei tarvi palella :)


Perjantaina mentiin meidän tiimin kanssa töiden jälkeen rantaan siidereille. Pohdittiin, kuinka uskomatonta on olla täällä. Mielialat heittelee, toisaalta on ikävä kotiin jääneitä, perhettä ja ystäviä, kun ei ole enää jatkuvasti yhteydessä ystävien kanssa eikä näe heitä päivittäin ja surettaa, että joitain asioita menee ohi. Toisaalta täällä on ihan huikeaa, jokaista päivää odottaa innolla. Tänään viimeksi sanoin P:lle, että palataanko jo hotellille, eli lomailulta tämä tuntuu edelleen :D Ilta oli tosi mukava ja rentouttava jutella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Aika ajoissa kuitenkin suunnattiin kotia kohti. Jouduin ottamaan taksin, kun busseja ei tuntunut menevän ja mun moovit-sovellus ei näyttänyt seuraavaa linjaa ollenkaan. Tämä mun osoite on jotenkin hankalasti löydettävissä ja onkin aina yhtä jännittävää, onko taksimatkan summa 5€, 10€ vai jotain siltä väliltä taksikuskin joutuessa etsiskelemään osoitetta. Perjantaina mulla oli kuljettajana todella vanha mies ja lopulta mä avasin kännykkään karttasovelluksen ja näytin joka mutkassa kuljettajalle, mihin päin käännytään :D Hän ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia. 


Lauantaina päätimme P:n kanssa lähteä Cascaisiin viettämään vapaapäivää rannalle picnicin merkeissä. Puolen päivän jälkeen tapasimme Alamedan metroasemalla, josta metroiltiin Cais do Sodreen. Joimme kahvit "maan pinnalla" rantakahvilassa ja ihastelimme hetken maisemia. Aseman kaupasta ostimme eväät mukaan ja hyppäsimme junaan kohti Cascaista. Matkaan meni n. 45min ja matkan varrella oli monia upeita rantoja, linnoja ja muita mielenkiintoisia paikkoja, joissa täytyy joskus tulevaisuudessa pysähtyä. Emme ostaneet lippuja ja perillä emme päässeetkään korteilla porteista ulos. Onneksi joku päiväänsä kyllästynyt työntekijä avasi portit ja huuteli että menkää kaikki tästä vain :D Lissabonin sisällä käytettävä metro-, juna- ja bussikortti ei siis ollut riittävä Cascaisiin asti, mutta junamatka on yhteen suuntaan n. 2,70€, joten lipun hinta ei päätä huimaa. Cascaisissa on myös kauppoja, eli eväitä ei tarvitse raahata mukanaan.


Päivä kului mukavasti rannalla lekotellen, dippaillen patonkia tuorejuustoon, napsien mansikoita, viinirypäleitä, pähkinöitä ja sipsiä. Ruokajuomana meillä oli vettä ja pahvipakkaus viiniä (hinta taisi olla kaupassa 0,69€, laadukasta tavaraa siis). Cascaisissa oli upeat maisemat ja kävimme vielä juomassa yhdet korkeammalla ravintolassa maisemia ihastellen. Pois lähtiessä söimme aseman ravintolasta sämpylät. Illan pimetessä hyppäsimme junaan ja olimme Alamedan asemalla ehkä kymmenen paikkeilla illalla. Hyppäsin sieltä taksiin ja jälleen seikkailtiin hieman ympäriinsä, ennen kuin kuljettaja löysi perille asti. 



Sovittiin eilen, että mennään tänään kokeilemaan jotain toista rantaa ja treffasimme taas Alamedan asemalla puoliltapäivin. Jälleen metrolla Cais do Sodreen ja sieltä Cascaisiin menevään junaan. (liputkin ostimme tällä kertaa). Matkalla mietimme, mennäänkö kuitenkin Cascaisiin saakka mutta junan pysähdyttyä Estorilin asemalla, päätimme jäädä pois. Estorilissa Ian Fleming sai innoituksensa kirjoittaa ensimmäisen Bond-kirjansa, Casino Royalen ja iso casino näkyikin junaan saakka. Kävimme pizzalla ja suuntasimme rannalle. Ranta oli hieno hiekkaranta, aika samantyyppinen kuin Cascaisin rantakin. Paljon oli jo ihmisiä rannalla ainakin näin viikonloppuna ja useat kävivät pulahtamassa hyisessä Atlantissa. Itse jätin väliin ja kahlasin vain vähän. 


Lähdimme hieman aikaisemmin kotia kohti, kun tiedossa oli pyykinpesua ja muuta mukavaa ennen tulevaa työviikkoa. Oli ihanan rentouttava viikonloppu ja nyt taas akut ladattuina jaksaa ensi viikon opiskella pää höyryten :) Tällä kertaa tutustuttiin nyt lähinnä rantoihin, mutta pääseehän noihin takaisin koska vain ja varmasti menenkin.

Ihanaa viikon alkua kaikille! 


Ei kommentteja