Cake pops


Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana ystävänpäivä! 





Mä sain toissapäivänä ystävältäni ystävänpäivälahjan ja halusin tehdä hänelle jotain itse. Mietin ensin sytykeruusujen tekoa, koska hänellä on aina ongelmia saada takka syttymään, mutta päädyin kuitenkin tekemään cake popseja. 





Sekoittelin vähän eri ohjeita ja yritin päästä helpolla. Ostin kaksi mutakakkua, jotka pienistin kulhoon. Lisäsin sinne n. 200g tuorejuustoa ja pyörittelin mössöstä palloja. Kastoin tikut sulaan suklaaseen ja työnsin ne pallojen sisälle. Tässä aika ällöttävä kuva tuosta tilanteesta :D















Pallerot olivat pakkasessa aika monta tuntia, koitin aina välillä, miltä ne tuntuvat. Sulatin lisää suklaata ja pyörittelin pallerot suklaassa. Koputtelin ja heiluttelin, että ylimääräiset lähtisivät pois. Välillä putosi koko pallo suklaan sekaan.. :D 









Värjäsin valkosuklaata elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi ja osan käytin valkoisena. Käytin maitosuklaana marjasuklaalevyn, joten popseihin jäi myös marjanpaloja.

Tässä kuva osasaldosta, osan vein jo äitilleni ja veljelleni ja osan ystävälleni.


Ei nämä mitään kaikista kauneimpia ole, mutta herkkua oli!


Pakkohan se oli itsekin maistaa, että tietää mitä tarjoaa ;D


Sotku oli kyllä melkoinen, kun sain tämän savotan valmiiksi.










Näiden tekeminen oli ihan hauskaa ja voisin kuvitella, että olisivat melkoinen hitti esimerkiksi lasten synttäreillä. 





Huominen päivä kuluukin paria ystävää nähdessä ja siivotessa. Meillä on lauantaina puukökkä (kuulin juuri, että tuo on murresana, joten siis talkoot on kyseessä!), kaadetaan ainakin muutama koivu tuosta meidän talon takaa pois varjostamasta. Illalla pojat aikovat mennä saunaan ja rentoutua muutaman kaljan kanssa, joten ulkosaunaa täytyisi puunata, sitä kun ei oo käytetty koko talvena.Talon sisälläkin näyttää siltä, että mä oon viilettänyt koko viikon jossain, joten puunaamista tiedossa täälläkin.





Oon mietiskellyt, mitä laitan ruuaksi kökkäporukalle vai meenkö vaan helpoimman kautta ja haen metripizzoja ja teen ranskalaisia. Meille tulee ainakin yksi supernirso, jolle ei kelpaakaan kuin ranskalaiset, joten sinänsä se olis hyvä valinta. Saa nähdä. Mukavaa perjantaita teille kaikille!


4 kommenttia

Seija kirjoitti...

Niistä tuli kauniita :-) Tuo oli kiva idea tehdä :-)

Perjantain iloa!

Kiki kirjoitti...

Vielä en ole kokeillut cakepopseja, mutta tämä oli kyllä helpon kuulloinen ohje :) Mutakakkua ostamaan siis suuntaan :)

Niina kirjoitti...

Herkulta näyttää popsit! Kiva lahjaidea!:)

Muksaa viikonloppua!

Miia kirjoitti...

Kiki, ilman muuta kannattaa koittaa :)