Kreikkalainen ilta


Mukavaa elokuun ensimmäistä!





Meiltä on kyselty pitkin kesää, pitäisimmekö samanlaiset juhlat kuin viime vuonna (ilman sitä naimisiinmenoa :D). Valitettavasti ei ihan ole mahdollista pitää samankokoisia juhlia (pitäisi vuokrata telttoja, tuoleja, pöytiä jne), mutta päätimme sitten pitää perheidemme kesken kreikkalaisen illan tässä vielä ennen lomaamme.














Mehän lähdemme Rodokselle äitini ja veljeni kanssa niin kuin muutamana muunakin vuonna, joten kiva fiilistellä jo etukäteen vähän.







Kuva itse otettu



Pyysimme lisäksi T:n vanhemmat ja sisarukset mukaan istumaan iltaa.











Tarkoituksena on siis nautiskella kreikkalaisia ruokia ja kuunnella kreikkalaista musiikkia ja ehkä nautiskella hieman ouzoa. Ajatuksena olisi, että tekisimme kaikki jonkin ruuan.





Gyros pita on helppo ja hyvä ruoka. Näitä varmasti tulee tarjolle.











Gyros pitaan kuuluu siis pitaleipä, kanaa tai porsaan lihaa, ranskalaisia, salaattia, sipulia ja tsatsikia. Nam! Kreikassa ei voi käydä syömättä ainakin kerran tätä herkkua. Tämä on muuten yleensä Kreikassa todella halpa, yleensä n. 2-2,5€.





Lisäksi tulee varmasti kreikkalaista salaattia.







Kuva täältä.





Kreikkalaiseen salaattiin kuuluu fetaa, salaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia ja oliiveja. Tämä täytyy varmasti toteuttaa niin, että pilkotaan jokainen ainesosa erikseen ja ruokailijat saavat kasata omanlaisensa kreikkalaisen salaatin.





Lisäksi voisi tehdä esimerkiksi souvlakia.














Souvlakin liha on yleensä porsasta tai lammasta, mutta myös kanaa voi käyttää.






Moussaka olisi myös hyvä vaihtoehto.





Moussaka on kreikkalainen munakoiso-lihalaatikko.











Jälkiruuaksi voisi syödä vaikkapa vesimelonia tai jäätelöä.





Ja ruokajuomaksi ehkäpä ouzoa..


Tosin itse en ouzosta piittaa, joten taidan pysytellä breezer-linjalla, kuten aina Kreikassakin.





Musiikkina voisi soida vaikka tämä













Miltä kuulostaa? Lisää ideoita saa toki heitellä, tai kertoa miten itsellä on puutarhajuhlat onnistuneet :)






13 kommenttia

Janica kirjoitti...

Kreikka olis ehdottomasti se maa, mihin mä matkustaisin, jos jonnekin ulkomaille menisin. Kerran olen ollut sellaisissa juhlissa, jossa tarjoiltiin krekkalaista ruokaa, mä tykkäsin todella paljon!

Miia kirjoitti...

Kreikka on kyllä ihana maa :)

Miia kirjoitti...

Kreikka on kyllä ihana maa :)

Miia kirjoitti...

Kreikka on kyllä ihana maa :)

Cato kirjoitti...

Ooh, pita gyros ja kreikkalainen salaatti, nam! Mehän oltiin alkukesästä Kreikassa ja mulla oli eka kerta ja tykkäsin kyllä kovasti. Ehdottomasti mennään uudestaan! :)

Miia kirjoitti...

Cato, mulla oli kyl menny ihan ohi, että olitte kanssa Kreikas :) Hyökkäsin sun blogiin katteleen kuvat :) Kivoja kuvia oli! Kielestä en ymmärrä mittää :D

aNNa kirjoitti...

Ihana idea pitää tuollaiset illanistujaiset!!! :)

Cato kirjoitti...

Hihih :) Mulla on itse asiassa muutama postaus vielä julkasematta Kreikasta mutta kun kuvat ei mahtunu mun omalle koneelle niin ne on nyt miehen työkoneella enkä ole saanu niitä sieltä. Ne on niinkuin aiheittain, toi julkaistu kertoo siitä paikasta ja sitten olis vielä hotellista ja road tripistä yms. juttua :)

Miia kirjoitti...

aNNa, joo mä odotan niitä kans innolla :)

Cato, oooh! Tuu sitten kertomaan kun kirjottelet niistä :)

Tuija kirjoitti...

Kreikka on minunkin suosikkikohteeni, on ollut aina ja Rhodoksella on tullut käytyä yksin, kaksi ja kolmin...heh..yksin varmaan kolme kertaa ja kaksi myös...
Kreikkalainen ruoka on hyvää ja nuo teidänkin tarjoilut maistuvat varmasti kaikille.
Mukavia juhlia ja aurinkoista loppukesää.

Miia kirjoitti...

Rodos on kyllä mahtava paikka, mekin ollaan useamman kerran sielä käyty. Vähä kuin menisi kesämökille ;D Kivaa kesää sullekin!

Saska kirjoitti...

Mä en ole kuullutkaan tuosta gyrospitasta, kuulostaa tosi herkulliselta! Mulle on noussut kauhea Kreikka-kuume myös tässä viimeisen vuoden aikana, mutta täytyy odotella hetken aikaa, sillä hoitovapaalla ei oikein saa matkarahoja säästettyä ;)

Tuli ihan nälkä kun näitä ruokakuvia katseli! Ihana juhlaidea!

Miia kirjoitti...

Se on kyllä tosi namia :) Odottaminenhan se on puoli huvia ;)