Uusi vuosi, uusi alku.

Huomenta! Tänään on presidentinvaalien äänestyspäivä täällä Lissabonissa ja olemme menossa suomitiimin kanssa porukalla äänestämään ja sen jälkeen jäätelölle. Muutamat viimeiset päivät on olleet ihanan lämpöisiä, tuntuu ihan keväältä. Iltaisin on kylmä, mutta päivisin on ollut lähemmäs 20astetta. Syksy meni vähän sumussa, mutta nyt tuntuu taas energiaa riittävän paremmin. Työpäivien jälkeen ei hirveästi jaksa, mutta jospa sitten edes viikonloppuisin. Uusi vuosi, uusi alku. Yritän ottaa vähän enemmän aikaa itselle ja kuluttaa vähemmän aikaa esimerkiksi somessa. Yritän kuitenkin blogata enemmän ja ottaa enemmän kuvia ja tutustua uusiin paikkoihin, sekä tehdä asioita jotka tuntuvat hyviltä.

Oon niin onnellinen, että meillä on hyvä tiimi, josta olen löytänyt ihania ystäviä. Se on erilaista, kun saa ilmaistua itseään myös omalla kielellään. Joulun aikaan olin poskiontelotulehduksessa täällä ja kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä. Onneksi meillä on työpaikan puolesta vakuutus, että pääsee yksityiselle. Lääkäri ymmärsi mua hyvin ja tutki samaan tapaan kuin Suomessakin. Määräsi heti sairaslomalle, vaikka en tuntenut oloani niin pahaksi. Menin kuitenkin töihin, koska täällä ei saa sairaslomasta palkkaa. Sain hullut määrät lääkkeitä ja nyt on jo antibiootit loppunut, mutta silti nuha jatkuu. En tiedä johtuuko näistä kosteista asunnoista vaiko mistä, mutta eikö se pian ohi mene.

Sain ensi kuulle lomaa huikaisevat 8 päivää, joten viikonloppujen kanssa siitä tulee melkein 2 kokonaista viikkoa. En tiedä vielä mitä teen, pitäisi varmaan vähän kierrellä tässä lähikylissä tai jossain kun ei juuri ole tullut käytyä. Ainakin otan rennosti, urheilen vähän ja nautin elämästä. Mielessä kävi, josko piipahtaisin tapaamassa ystävää Barcelonassa, mutta saa nähdä. Kesälomiakin saisi kohta alkaa varailemaan, jännä nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Tänään oon ihan täynnä energiaa hyvien yöunien jälkeen, joten alan nyt vähän siivota ja laittautua valmiiksi ja lähden kohti suurlähetystöä. Sen jälkeen ajattelin käydä lenkillä täydeltä taivaalta lämmittävässä auringossa. Ihanaa, että on viikonloppu!

[kuvat kännykkäräpsyjä matkan varrelta, yritän parantaa tapani ja ottaa kameraa enemmän mukaan]

Kulttuurieroja

Joka päivä ihastelen elämää täällä. Tunteet näkyvät, niin hyvässä kuin pahassa. Ihmiset antavat poskisuudelmia ystävilleen tavatessa, pariskunnat halailevat metroissa, kulkevat käsi kädessä, suutelevat yleisillä paikoilla. Äidit uskaltavat komentaa lapsiaan ilman, että joku ilmoittaa lastensuojeluun. Myös riidat kuuluvat varsinkin kerrostalossa eri huoneistoihin. Toisaalta ihmiset uskaltavat puuttua, jos joku näyttää tarvitsevan apua. Miehet ovat isolla porukalla lasten kanssa puistossa leikkimässä, tai lenkittämässä koiraa jutellen kovaan ääneen keskenään. Lapset saavat olla lapsia ja leikkiä, huutaa ja juosta ilman, että kukaan katsoo äitiä arvostellen. Kukaan ei varmasti ärsyynny hulluista parkkeerauksista niin paljoa, että kirjoittelisi niistä joka päivä someen.

Bussikuljettajaa tervehditään, samassa hississä jutellaan toisille, vaikka toinen ei kieltä ymmärtäisikään. Toivotetaan hyvää huomenta ulkona törmätessä. Hymyillään tuntemattomille. Tavataan ystävien kesken ja vietetään aikaa puistoissa, rannoilla, yhdessä tehden ja ollen. Huomioidaan toiset ihmiset, jutellaan. Autetaan näkövammaisia ihmisiä kulkemaan metroasemalla metrolta toiselle, vaikka oma suunta olisikin jonnekin muualle. Nostetaan vanhuksien rollaattorit busseihin ja busseista pois. Annetaan istumapaikka sitä tarvitsevalle ja tehdään tilaa. Avataan ovet naisille. Ihmisillä ei ole niin kiire, etteivätkö ehtisi auttaa apua tarvitsevaa.

 Välillä asioiden hoitamisessa kestää suomalaiseen hätäilyyn tottuneelle ihan mahdottoman kauan ja saatat saada kysymykseesi lukuisia eri vastauksia, joista selviää myöhemmin niiden kaikkien olleen vääriä. Yhteisen kielen puuttuessa hymy ja käsimerkit selventävät esimerkiksi postissa asioidessa ja asiat hoituvat lopulta kyllä, ehkä vain hieman hitaanpaan tahtiin kuin mihin Suomessa on tottunut. 

Asuessa täällä yhdessä pienessä huoneessa mukana matkalaukullinen vaatteita, sitä tajuaa, että ei ehkä tarvitsekaan oikeasti niin paljon tavaraa kuin Suomessa tuntuu välttämättömältä. Ihmiset eivät ole niin koukuttuneita someen, vaan oikeasti keskustelevat keskenään sen sijaan, että tarkistelisivat jatkuvasti onko joku tuntematon ihminen tykännyt jostain kuvasta vai ei. Toivottavasti vähän siitä tarttuu muhunkin täällä ollessa :) 

Millaisia käyttäytymiseroja te ootte huomanneet ulkomailla ollessa verrattuna Suomeen?

Pääsiäisvapaat

Meillä oli kolme vapaapäivää pääsiäisen vuoksi, huomenna jälleen töihin. Ihanat kolme päivää silkkaa rentoutumista! Käytiin torstaina töiden jälkeen muutamalla siiderillä rannassa olevalla terassilla ja syömässä hyvin italialaisessa ravintolassa (mun pasta-annoksen hinta tais olla jotain 10€). Perjantaina ajattelimme lähteä P:n kanssa Belemiin, mutta laiskotti ja suuntasimmekin shoppailemaan Colomboon. Ja tietysti oli hurja tarve muutamille jutuille, esim uusille vaatteille.. :D

Kotiuduin suht aikaisin ja katselin illan ratoksi muutaman jakson How i met your motheria. Huvittaisi mennä katsomaan Fast & Furious 8, saa nähdä jos eksyy elokuvateatteriin joku päivä. 

[tämä näköala on muistomerkistä Cascaisin suuntaan]

Eilen sovimme lähtevämme Belemiin. Juna lähtee Cais do Sodren asemalta ja sinne pääsi kuukausikortilla. Kävimme kahvilla rantakahvilassa ja kaksi kahvia maksoi 2,30€. Onneksi täältä saa siedettävää kahvia :D Belemistä löytyy kuuluisa kahvila Pastéis de Belém, jossa ihmiset jonottavat saadakseen herkullista Pastéis de Nataa, joka tehdään salaisella reseptillä. Leivoksia saa toki ympäri Lissabonia, mutta ne on kehitetty tässä kyseisessä leipomossa ja siellä ne maistuvat kuulemma parhailta. Emme kuitenkaan tällä kertaa menneet jonottamaan, vaan kävelimme rantaa pitkin Löytöretkeilijän muistomerkille. Hissikyyti ylös maksoi 4€ ja kävimmekin ihastelemassa maisemia. Korkealta näki hyvin myös Jerónimos-luostarin.

[muistomerkiltä Cais de Sodreen päin]

[luostari Jerónimos]

[muistomerkin edessä oli tälläiset kivat kehikot, mihin sai laittaa rakkauslukkoja]

Kävelimme takaisin juna-asemalle ja päätimme jatkaa kohti Cascaista. Juna kulkee rantaa pitkin ja pysähtelee vähän väliä. Päätimme hypätä kyydistä sopivan rannan tullessa kohdalle ja jäimmekin kyydistä muutaman aseman päästä, Caxiaksen kohdalla. Ranta oli mukavan kokoinen myös koirille sallittu ranta, joka ei ollut liian täyteen tupattu ihmisiä. Meillä oli eväänä jälleen patonkia, hedelmiä, pähkinöitä, sipsejä ja tietysti paljon juotavaa ja oli mukava katsella vedessä leikkiviä koiria. Merivesi ei tuntunut enää kauhean kylmältä, mutta en olisi uimaan tarjennut mennä, eikä mulla ollut uikkareitakaan mukana.

[Caxiaksen ranta]

[taustalla näkyy Caxiaksen toista rantaa]

Tänään vietettiin melkein koko päivä parin työkaverin kanssa tuossa Caxiaksen toisella rannalla, joka näkyy ylläolevassa kuvassa. Ostettiin picniceväät ja kärvennyttiin auringossa. Työkaverit kävi uimassakin, mä jätin uikkarit kotiin joten tyydyin kahlailemaan ja keräilemään simpukoita, joita oli rannalla vaikka kuinka paljon. Ihanan rentouttava päivä! 

Ens viikon loppupuolella päästään tositoimiin töissä ja työvuorot alkaakin jo 6.30. Jännää, millähän sitä pääsee ajoissa hereillä ja löytää jonkin kulkupelin millä ehtii ajoissa töihin :D Muutama päivä sitten aloin uudelleen katsoa lähimetropysäkkiä, kun luin aiemmin jostain, että se olisi parin kilsan päässä. No ei se onneksi ollutkaan kuin vajaa kilometrin, joten helpottaa kulkemista vähän kun bussi jää välistä pois. Töihin kuitenkin pääsen kätevimmin bussilla. Kyllä on mukavaa, kun odottaa innolla töihin menemistä! 

Mukavaa viikonalkua teille kaikille, jotka täällä seikkailette!

Cascais ja Estoril

Kuinka sitä osaakaan arvostaa vapaita viikonloppuja kun on tehnyt monta vuotta  kolmivuorotyötä! Täällä riittää tekemistäkin ja paljon uusia maisemia ja kokemuksia. Ens viikonloppuna on pitkä viikonloppuvapaa, kolme päivää :) Toisaalta meillä on vasta menossa perehdytysjakso tulevaan työhön, joten ei työpäivätkään oikein työltä tunnu. Lämpötilat on olleet yli 20 asteen jo useamman päivän, enää ei tarvi palella :)

Perjantaina mentiin meidän tiimin kanssa töiden jälkeen rantaan siidereille. Pohdittiin, kuinka uskomatonta on olla täällä. Mielialat heittelee, toisaalta on ikävä kotiin jääneitä, perhettä ja ystäviä, kun ei ole enää jatkuvasti yhteydessä ystävien kanssa eikä näe heitä päivittäin ja surettaa, että joitain asioita menee ohi. Toisaalta täällä on ihan huikeaa, jokaista päivää odottaa innolla. Tänään viimeksi sanoin P:lle, että palataanko jo hotellille, eli lomailulta tämä tuntuu edelleen :D Ilta oli tosi mukava ja rentouttava jutella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Aika ajoissa kuitenkin suunnattiin kotia kohti. Jouduin ottamaan taksin, kun busseja ei tuntunut menevän ja mun moovit-sovellus ei näyttänyt seuraavaa linjaa ollenkaan. Tämä mun osoite on jotenkin hankalasti löydettävissä ja onkin aina yhtä jännittävää, onko taksimatkan summa 5€, 10€ vai jotain siltä väliltä taksikuskin joutuessa etsiskelemään osoitetta. Perjantaina mulla oli kuljettajana todella vanha mies ja lopulta mä avasin kännykkään karttasovelluksen ja näytin joka mutkassa kuljettajalle, mihin päin käännytään :D Hän ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia. 

Lauantaina päätimme P:n kanssa lähteä Cascaisiin viettämään vapaapäivää rannalle picnicin merkeissä. Puolen päivän jälkeen tapasimme Alamedan metroasemalla, josta metroiltiin Cais do Sodreen. Joimme kahvit "maan pinnalla" rantakahvilassa ja ihastelimme hetken maisemia. Aseman kaupasta ostimme eväät mukaan ja hyppäsimme junaan kohti Cascaista. Matkaan meni n. 45min ja matkan varrella oli monia upeita rantoja, linnoja ja muita mielenkiintoisia paikkoja, joissa täytyy joskus tulevaisuudessa pysähtyä. Emme ostaneet lippuja ja perillä emme päässeetkään korteilla porteista ulos. Onneksi joku päiväänsä kyllästynyt työntekijä avasi portit ja huuteli että menkää kaikki tästä vain :D Lissabonin sisällä käytettävä metro-, juna- ja bussikortti ei siis ollut riittävä Cascaisiin asti, mutta junamatka on yhteen suuntaan n. 2,70€, joten lipun hinta ei päätä huimaa. Cascaisissa on myös kauppoja, eli eväitä ei tarvitse raahata mukanaan.

Päivä kului mukavasti rannalla lekotellen, dippaillen patonkia tuorejuustoon, napsien mansikoita, viinirypäleitä, pähkinöitä ja sipsiä. Ruokajuomana meillä oli vettä ja pahvipakkaus viiniä (hinta taisi olla kaupassa 0,69€, laadukasta tavaraa siis). Cascaisissa oli upeat maisemat ja kävimme vielä juomassa yhdet korkeammalla ravintolassa maisemia ihastellen. Pois lähtiessä söimme aseman ravintolasta sämpylät. Illan pimetessä hyppäsimme junaan ja olimme Alamedan asemalla ehkä kymmenen paikkeilla illalla. Hyppäsin sieltä taksiin ja jälleen seikkailtiin hieman ympäriinsä, ennen kuin kuljettaja löysi perille asti. 

Sovittiin eilen, että mennään tänään kokeilemaan jotain toista rantaa ja treffasimme taas Alamedan asemalla puoliltapäivin. Jälleen metrolla Cais do Sodreen ja sieltä Cascaisiin menevään junaan. (liputkin ostimme tällä kertaa). Matkalla mietimme, mennäänkö kuitenkin Cascaisiin saakka mutta junan pysähdyttyä Estorilin asemalla, päätimme jäädä pois. Estorilissa Ian Fleming sai innoituksensa kirjoittaa ensimmäisen Bond-kirjansa, Casino Royalen ja iso casino näkyikin junaan saakka. Kävimme pizzalla ja suuntasimme rannalle. Ranta oli hieno hiekkaranta, aika samantyyppinen kuin Cascaisin rantakin. Paljon oli jo ihmisiä rannalla ainakin näin viikonloppuna ja useat kävivät pulahtamassa hyisessä Atlantissa. Itse jätin väliin ja kahlasin vain vähän. 

Lähdimme hieman aikaisemmin kotia kohti, kun tiedossa oli pyykinpesua ja muuta mukavaa ennen tulevaa työviikkoa. Oli ihanan rentouttava viikonloppu ja nyt taas akut ladattuina jaksaa ensi viikon opiskella pää höyryten :) Tällä kertaa tutustuttiin nyt lähinnä rantoihin, mutta pääseehän noihin takaisin koska vain ja varmasti menenkin.

Ihanaa viikon alkua kaikille! 

Sunnuntain puuhia

Sunnuntaina ajattelin lähteä käymään Sintrassa, mistä löytyy monenlaisia linnoja ja upeita maisemia. Olin kuitenkin edelleen flunssassa ja aamupäivä meni pohtiessa jaksanko lähteä sinne vain todetakseni, etten ole tarpeeksi kunnossa jaksaakseni kiertää nähtävyyksiä. Metroilin puolen päivän paikkeilla Rossion asemalle ja bongattuani Starbucksin, oli pakko käydä juomassa kahvit. Ostin lipun Sintraan menevään junaan (hurjat 2,70€, kahvikin oli kalliimpi), mutta totesin junan juuri lähteneen ja seuraavan menevän vasta tunnin päästä, joten luovutin ja lähdin metroilemaan kohti Colombon ostoskeskusta. Ajattelin ostaa sänkyyn kunnollisen tyynyn, minkä näin Primarkissa edellisellä käynnillä. 

Matkalla metro pysähtyi kuitenkin Zoologico nimisellä asemalla ja päätin hypätä kyydistä. Kävelin pienen matkan ja löysin eläinpuiston. Liput maksoi 20,50€ eli ei mitään ihan halpaa, mutta lipun hintaan kuului mm. vaijeriajelu eläintarhan päällä ja delfinaario. Jätin silti molemmat tällä kertaa väliin. Olihan siellä kaikensorttisia eläimiä, esimerkiksi leijonia, apinoita tiikereitä, norsuja, koaloita, lintuja ja papukaijoja, kiraffeja, monenlaisia kissaeläimiä jne. Yksi pikkuapina karkasi tarhastaan ja kävi ihan mun vieressä heilumassa. Ihan näkemisen arvoinen paikka ja ehkäpä jokin toinen kerta meen vaijerillakopperollakin. Olisi varmaan hieno nähdä kaikki eläimet ilmasta päin :)

Kävin myös Primarkissa ja hussasin vähän muuhunkin kuin tyynyyn. Tyyny on joka tapauksessa ihana ja nukuin maanantaina pommiinkin ja heräsin 7.47, kun kahdeksalta piti olla töissä :D Onneksi koulutusaikana on aika rentoa aikataulujen puolesta ja olinkin paikalla jo joskus vartin yli joten mitään suurempaa vahinkoa ei käynyt. 

Tämä viikko on mennyt lähinnä töiden merkeissä. Joka päivä olemme poikenneet työkaverin kanssa Vasco da Gamaan, milloin etsimään pöydälle meikkipeiliä ja milloin hakemaan Continentesta ruokaa. Koulutus ja uuden oppiminen on kuitenkin yllättävän väsyttävää puuhaa, eikä hirveästi jaksa töiden jälkeen. Eilen kävin puolentoistatunnin lenkillä, kun olo alkaa olla jo normaalimpi ja nuha hellittää. Illat menee lähinnä somettamiseen ja kavereiden kanssa höpöttelyyn tai viestittelyyn tässä kämpillä makoillen. Ilmat on hellineet tällä viikolla, eräänä päivänä mittari näytti +28!

Huomenna mennään terassille ottamaan viikonloppu vastaan ja saa nähdä, mitä viikonloppuna keksii! Ihanaa viikonloppua kaikille!

Miten täällä menee?

Eilen heräilin sateiseen ja kolkkoon päivään. Söin aamupalaksi paahtoleipää ja join pikakahvia, jolla sai suurimman kahvihimon taltutettua. Laittauduin valmiiksi ja tarkistin, koska bussi menee mun työpaikkaa kohti. Kävelin bussipysäkille ja koska otin kaikista huonoimmat tennarit mukaan, ne olivat läpimärät alta aikayksikön. Bussi tulikin aikanaan ja mietin vähän, pitääkö mun kuljettajalle kertoa minne oon menossa, vai miten asia täällä hoidetaan.. Astuin sitten raha ojossa sisälle ja niin se asia hoituikin, ilmeisesti tuo bussi maksaa aina 1,85€ meni sitten minne vain. 

Saamistani ohjeista muistelin, että 7 pysäkinväliä pitää matkustaa. Näin kuitenkin ostoskeskuksen Vasco da Gaman ja luonteeni mukaan harhauduin polulta ja hyppäsin bussista ennen aikojaan ostaakseni uudet kengät ja sateenvarjon. Seikkailin hetken kauppakeskuksessa ja löysinkin uudet kengät ja myös sen sateenvarjon. Kävin syömässä jossain ravintolassa, ruokana oli kanafilee, jonka päällä paistettu kananmuna sekä riisiä ja ranskalaisia. Oli aivan hyvää ja hinta oli jotain 6€. 

Märät kengät alkoi painaa ja päätin tulla vaihtamaan uudet kengät jalkaan. En jaksanut selvitellä mistä linja-auto lähtee takaisin, joten hyppäsin taksiin, joka maksoi 5,10€. Samalla täällä kämpillä ollessa kävin suihkussa ja tässä touhusin jotain ja tauko venyi muutamaan tuntiin. Ovikello soi ja menin avaamaan, joku mies siellä kyseli että asuuko joku (nimi meni ohi) täällä.. Sanoin, että varmaankin mutta ei oo nyt paikalla. Sanoi soittavansa hänelle ja lähti pois. Tulivat sitten yhdessä kämppikseni kanssa hyvinkin pian takaisin ja en viitsinyt heti tuppautua esittelemään itseäni, kun oli vieraita paikalla. Pari sanaa vaihdettiin, kun sulake pomppasi kesken hiustenkuivaamisen ja pyykinpesun. 

Lähdin takaisin vesisateeseen ja tärisin aikani bussipysäkillä, ennenkuin bussi tuli. Nyt hyppäsin oikealla pysäkillä pois ja jonkin aikaa (=kauan) talsittua edestakaisin löysinkin uuden työpaikkani, jossa oli määrä kokoontua tänään 8.45.  Asia hoidettu ja käväisin kahvilla jossain kahvilassa, minkä astioissa hassunhauska logo muistutti suomileijonaa, jonka yli meni punainen viiva. Menin vielä uudelleen ostoskeskukseen ja pyörin sielä muutaman tunnin hämmästellen suuren marketin pääsiäisosastoa joka oli valtava. Kakkuja, piirakoita ja kaikenlaisia hyytelöherkkuja oli hyllyt pullollaan ja ihmisiä enemmän kuin Seinäjoen vapputorilla. Ostin uuden vesipullon ja jotain ruokaa kämpille ja palailin tänne taas taksilla joskus puoli yhdeksän korvilla. 

Ovella vastaan tuli ranskalainen tyttö matkalaukun kanssa ja huikkasi boungiorno. Kysyin onko hän menossa vai tulossa ja hän sanoi, ettei puhu yhtään englantia, heilutti ja lähti ovesta. Se oli siis toinen kämppikseni, joten nähtävästi olemme nyt kahdestaan tämän toisen tytön kanssa. Juteltiin kämppiksen kanssa vähän enemmän ja hän kertoi olevansa Luxemburgista ja hänen isänsä on ruotsalainen. Mukavalta vaikutti ja juteltiinkin käytännön asioista hetken. Loppuillan lojuin kämpillä ja juorusin puhelimessa.

Tänään oli ensimmäinen työpäivä ja vaivatta löysinkin perille uuteen työpaikkaani. Olin hyvissä ajoin paikalla ja ehdinkin jutella erään suomalaisen naisen kanssa vajaa puoli tuntia ennen koulutuksen alkua. Meitä suomalaisia aloitti tänään viisi, neljä naista ja yksi mies. Tänään käytiin läpi lähinnä firman asioita ja koulutus pidettiin englanniksi. Paikalla oli myös muissa projekteissa aloittavia työntekijöitä, oli saksalaisia, unkarilaisia, espanjalaisia, romanialaisia, italialaisia ja kouluttaja oli venezuelalainen. Mukava päivä oli, vaikka materiaali olikin vähän raskasta. Työpaikalla on ruokala, missä oli tänään riisiä, kanaa sekä salaattia. Hinta oli päätähuimaavat 2€ ja annos niin iso, etten jaksanut kaikkea. Vaihtoehtoina olisi ollut myös jonkinlaista pastavuokaa ja jotain toista vihannesvuokaa. Ruokatauko oli tunnin mittainen ja kipaisimme ottamassa pari kopiota läheisessä kopiokeskuksessa.

Tänään oli tosi lämmin päivä ja tämä samainen suomalainen nainen P lähti näyttämään mulle, missä on yrityksen toinen rakennus, missä tapaamme huomenna. Kävelimme hetken Tajojoen rannalla ja ihastelimme maisemia ja yli 17km pitkää siltaa. Tuollaisella vaijerikopperolla on päästävä! Kävelimme takaisin Vasco da Gaman lähistölle, mistä P:n metro lähti ja mun bussi. En ollut vielä kertaakaan kulkenut bussilla matkaan kotiin päin ja tietysti hätäilin pysäkin kanssa ja hyppäsin kyydistä keskellä ei mitään. Onneksi tänään oli ihanan lämmin päivä, joten oli mukava kävellä. Näin esimerkiksi keskellä kaupunkia olevan laitumen, missä kaksi hevosta laidunsi :D Kävelin muutaman kilometrin matkan ja napsin vähän kuvia matkan varrelta. Laukku painoi kuin synti, kun siellä oli koulutusmateriaalia, villapaitaa, kameraa ja kaikkea muuta tavaraa mukana.

Kämpille päästyäni tein makaroonia ja jauhelihaa, johon jouduin käyttämään outoja mausteita. Jouduin vähän sokkona ostamaan mausteet, kun purkeissa lukee portugaliksi. Ihan syötävää oli kuitenkin, vaikka ei nyt mitään gourmetruokaa ollutkaan. Kävin suihkussa ja tässä nyt hengailen loppuillan. Sovimme jo P:n kanssa, että menemme viikonloppuna keskustaan markkinoille ja ehkä kirppikselle. 

Jännä päivä takana!

Sorry, kauppakuvat on otettu kännykällä, kun en viitsinyt siellä ryysiksessä näpsiä järkkärillä kuvia. Yritin vain vaivihkaa ottaa muutaman kuvan :D

Töihin Portugaliin

Vähän aikaa sitten kirjoittelin aiheesta "yksin ulkomaille?" Silloin olin jo hakenutkin ulkomaille töihin, mutta en uskaltanut kirjoitella mitään, ennenkuin jotain oikeasti tapahtuu. Työsuhde edelliseen työpaikkaan päättyi muutama viikko sitten ja tässä pitkin kevättä olen lähetellyt työhakemuksia ulkomaille, lähinnä paikkoihin missä en ole koskaan käynyt.

Toisaalta pelotti ja mietin, uskaltaisinko lähteä tosipaikan tullen ja toisaalta taas en malttanut odottaa että kuulisin myöntävän vastauksen.. Eilen sitten sain puhelun, jossa sanottiin "welcome to work with us"-vastauksen ja työt alkavat jo maanantaina. Portugalissa. 

Ilta meni uutista pyöritellessä ja ystävien kanssa jutellessa. Mitä kaikkea pitää hoitaa, miten ehdin kaiken, kerkeänkö nähdä ystäviä ja järjestää asiat kuntoon? Mitä pitää pakata mukaan, kun ei tiedä miten säät muuttuu, pukeudutaanko töissä virallisesti vai rennommin, kun ei tiedä mitä tavaroita asunnolla jo on ja mitä ei..? Eikä oikein tietoa, kauanko aion siellä olla. Sopimus kirjoitetaan vuodeksi. Lentokoneessa kilojakin on tietysti rajoitettu määrä, maksimissaan 40 jos käsimatkatavarat lasketaan mukaan. Kovin mielelläni olisin lueskellut blogitekstejä aiheesta, mutta niitä ei juurikaan löytynyt.

Blogeissa on aiemmin ollut keskustelua siitä, miten muut ottavat tämän kaltaisen uutisen vastaan. Mun ystävät ja tutut reagoivat monin eri tavoin. Suurin osa ihanista ystävistä toivottaa onnea ja kaikkea hyvää ja lupaa pitää tiuhaan yhteyttä (pus!). Osa on kai jollain tasolla kateellisia ja kommentoi tyyliin "kyllä mäkin sitten joskus" (ei kai kaikkien tarvikaan haaveilla samoista asioista?)  ja osa ei ehkä oikein osaa suhtautua vaan ajattelee lähinnä niin, että hylkään heidät tänne kylmään Suomeen. Eniten ehkä ihmettelen sitä, kuinka paljon mun omaan elämään liittyvä päätös voi aiheuttaa niin monenlaisia reaktioita muissa ihmisissä :D

Monet kehuvat rohkeaksi, en kyllä oikein tiedä miksi. Ei tunnu yhtään rohkealta. Jotkut ihmettelevät, miten pärjään tai miksi lähden tai mitä jos sattuu sitä tai tätä tai tuota. Niin.. Mitä jos jään huomenna auton alle ja menetän kyvyn liikkua enää yhtään minnekään? Aina voi sattua, missä vain. Miksi en lähtisi, kun on mahdollisuus?

Vuosia sitten edellisestä työpaikasta työttömäksi jäätyäni haaveiltiin yhdessä miehen kanssa lähdöstä jonnekin ulkomaille. Tuntui kuitenkin liian hankalalta etsiä kodille luotettavat vuokralaiset, järjestää kaikki tavarat varastoon, lennättää vanhat koirat vieraaseen paikkaan.. Lopulta haave jäi vain ajatuksen tasolle. Alkukeväästä kysyin T:ltä, josko lähden yksin ja hän jää pitämään huolta talosta ja eläimistä. Hän tiesi kuinka paljon olen sitä ajatellut ja haaveillut eikä halunnut haaveitteni tielle, vaan kannusti kokeilemaan. Pääseehän sieltä aina takaisin. 

Tietysti itsekin mietin, että mitä jos täällä sattuu jotain sillä aikaa kun olen poissa, jos en olekaan paikalla kun Nola pitää nukuttaa ikiuneen ja surettaa, kun en ole tukemassa kun ystäväni saa ensimmäisen lapsensa.. Tiedän kuitenkin, että jos en nyt lähde, en lähde koskaan. Sitten kymmenien vuosien päästä siinä kuuluisassa kiikkustuolissa kiikutellessa miettisin toteutumatta jääneitä haaveita. Niitä, joita en toteuttanut sen takia, että pelotti. Ja siksi päätin lähteä.

[kuva: Pinterest]

Yritän kirjoittaa listoja, mitä asioita pitää saada tehdyksi ennen lähtöä, johon on tällä hetkellä aikaa kaksi vuorokautta. Ne, mitä ei ehdi, jääköön tekemättä. Liput on varattu sekä junaan, että lennolle, vakuutus on hoidettu. Suurimman osan kanssa työpaikka auttaa. Matkalaukun pakkaan myöhemmin, kunhan saan pyykättyä kaikki vaatteet. Jännittynyt odotus valtaa mielen ja selailen kuvia Lissabonista. Lauantaiaamuna koneeni saapuu perille Portugaliin ja seikkailu voi alkaa! 

[kuvat ei nyt kauheasti liittyneet tekstiin, mutta palaillaan sitten Portugalista käsin kuvien kanssa!]