Kirjasuositus

No nyt kun innostuin, niin suosittelen kaikkia jotka yhtään jaksavat innostua vampyyrijutuista, lukemaan Mustan tikarin veljeskunta-kirjasarjaa. Aivan mahtavia! Oli paljon aikuisempia kuin Twilightit ja ihan erilaisia muutenkin. Yhtä hyviä tai ehkä jopa parempia. Kirjoista on suomennettu tällä hetkellä




sekä


Seuraavana vuorossa on Paljastettu rakastaja. Paljastettu rakastaja on itseasiassa juuri näinä päivinä suomennettu ja odottelenkin sitä kotiin.


Kopioin tuolta vampirelovenet.foorumilta pätkän Herätetty rakastaja-kirjasta:


"...Hän leikkasi säkin auki, ja hiekka ja toppaus valuivat ryöppyinä matolle. Ja sitten hän kiepsahti ympäri. Bella löi käden suulleen. Uroksen kasvoissa oli arpi, kuin joku olisi yrittänyt leikata kasvot veitsellä kahtia. Paksu juova alkoi otsalta, laskeutui alas nenänvartta ja kurvasi posken yli. Se päättyi suupieleen vääristäen ylähuulen.



Kapeat silmät, mustat ja kylmät kuin yö, tarkastelivat Bellaa ja laajenivat sitten hieman. Uros näytti olevan ymmällään, hänen iso ruumiinsa oli liikkumaton lukuun ottamatta syvää hengitystä.



Uros halusi häntä, Bella ajatteli. Eikä tiennyt mitä asialle tekisi.

Mutta äkkiä epäröinti ja outo hämmennys katosivat. Niiden tilalle astui jäinen viha, joka pelästytti Bellan perinpohjaisesti. Silmät urokseen kiinnittyneinä hän perääntyi ovelle ja jyskytti salpaa. Kun hän ei saanut sitä hievahtamaan, hänestä tuntui, että uros oli vanginnut hänet huoneeseen.



Uros katseli hänen kamppailuaan hetkisen ja lähti sitten tulemaan häntä kohti. Marssiessaan mattojen yli uros viskasi tikarinsa ilmaan ja sieppasi sen sitten kädensijasta kiinni. Heitti ilmaan, sieppasi sen jälleen. Ylös ja alas.



"En tajua, mitä sinä teet täällä", uros sanoi matalalla äänellä. "Muuta kuin häiritset treeniäni."

Kun nuo silmät tarkastelivat Bellan kasvoja ja vartaloa, uroksen vihamielisyys oli käsin kosketeltavaa, mutta uros uhkui myös raakaa kiihkoa, seksuaalista uhkaa, jota Bellan ei todellakaan olisi pitänyt kokea houkuttelevana.

"Olen pahoillani. En tiennyt..."

"Et tiennyt mitä, naaras?"

Luoja, uros oli jo niin lähellä. Ja hän oli niin paljon suurempi kuin Bella.

Bella likisti itsensä ovea vasten. "Olen pahoillani - "

Uros jysäytti kätensä metalliin Bellan pään molemmin puolin. Bella silmäili veistä, jota uros piteli, mutta unohti sitten aseen kokonaan, kun uros nojautui lähemmäs. Uros pysähtyi juuri ennen kuin heidän vartalonsa koskettivat.

Bella veti syvään henkeä, haistoi urosta. Tämän tuoksu hänen nenässään toi mieleen tulenloimun. Ja hän reagoi tuoksuun, lämpeni, halusi.

"Sinä olet pahoillasi", uros sanoi kallistaen päätään sivulle ja keskittäen katseensa hänen kaulaansa. Kun uros hymyili, hänen torahampaansa olivat pitkät ja hyvin valkeat. "Niin, olen varma että olet."

"Olen hyvin pahoillani."

"Todista se sitten."

"Miten?" Bella parahti.

"Asetu nelinkontin. Otan anteeksipyyntösi vastaan siitä asennosta."

Ovi kuntosalin toisessa päässä levähti auki.

"Voi Kristus... päästä hänet!" Toinen uros, tällä kertaa pitkähiuksinen hölkkäsi laajan lattian poikki. "Näpit irti, Z. Heti paikalla."

Arpinen uros kumartui Bellan puoleen ja pani tuon epämuodostuneen suunsa hänen korvansa lähelle. Jokin painautui Bellan rintakehään, hänen sydämensä päälle. Uroksen sormenpää.

"Sinä pelastuit juuri, naaras."


 Kaikki epäilevät Tuomaatkin laittakaa vaan kirja varaukseen ;) tää oli lähinnä Memmille.. :P Itsekään en hirveämmin oo lukenut vampyyrikirjoja, enkä uskonut, että nämä olisivat sen kummempia, mutta täytyy kyllä pyörtää puheensa! Siitä on jo monta viikkoa, kun oon lukenut tuon viimeisen kirjan ja aina vaan oon ihan täpinöissäni :D


Lue tän päivän toinen postaus alapuolelta :)

Ei kommentteja