100 vuotta paapan syntymästä

Jotenkin ei oo nyt mitään asiaa. Remppa ei etene, ei huvita sisustella eikä oikein mitään muutakaan. Odottelen vaan, että kevät tulisi. Mielessä pyörii kesäisiä asioita. 



Eilen oli 100 vuotta paapan syntymästä ja tätini kutsui sukulaisia koolle. En ole itse paappaa koskaan nähnytkään, hän kuoli 34 vuotta sitten ja itsehän olen 26v. Lähdimme kuitenkin haudalle käymään ja saatiinkin ihan mukava joukko kasaan. Mukana oli isäni ja hänen kaksoisveljensä sekä molemmat siskot, toisen siskon tytär, kaksoisveljen lapset 3kpl sekä minä, T ja veljeni. Menimme haudalle, jossa jätimme kynttilät. Valitettavasti unohdin kameran kotiin ja kännykällä ei tullut kovin hyviä kuvia.



Haudalta päin menimme Sorsanpesä-ravintolaan syömään. Ravintola oli todella tyylikäs ja saimme jokivarsinäkymän. Itseasiassa taisimme istua tässä etualalla näkyvässä pöydässä, sitä vaan pidennettiin. Kuva ei ole itseni ottama, vaan nappasin sen tuolta Sorsanpesän sivuilta.







Ruokakin oli todella hyvää, mutta muuten tarjoilussa oli vähän moittimista. Tarjoilija toi yhden pienen kaljan, jota kukaan ei ollut tilannut ja serkkuni yritti ehdottaa, että josko tarjoilija oli kirjannut kaljan ylös kun hän tilasi ensin tuon pienen kaljan, mutta vaihtoikin sen sitten.. Tarjoilija alkoi väittämään vastaan, että kyllä hän on sen tänne kirjoittanut ihan oikein niin jonkun on täytynyt se tilata. Mielestäni tarjoilijan ei saisi alkaa väittelemään. Hän on kuitenkin asiakaspalvelija.. Noinkin pieni asia olisi hoitunut nopeasti kun tarjoilija olisi vaikka todennut tehneensä virheen ja vievänsä kaljan pois tms.. Toinen serkkuni sen kuitenkin tarjoutui ottamaan, joten vahinkoa ei tapahtunut. Lisäksi tarjoilija ei tiennyt mitä on portobello-punasipulipaistos. Ei tuolla nyt niin paljon eri ruokalajeja ollut, etteikö tarjoilijan pitäisi tietää ne. Menu on vielä tässä jos haluatte katsoa.





Iltahan jatkui tietenkin ja 3 serkkuani tulivat tänne iltaa istumaan. Harvemmin tulee heidän kanssaan juotuakaan :) Oli ihan mukavaa. Lauleltiin karaokea ja parannettiin maailmaa. Näin reteesti:









Serkut lähtivät siinä kahden aikoihin koteihinsa ja saimme seuraksi yhden ystäväpariskunnan ja heidän kaverinsa :) Iltaa jatkettiin viiteen saakka.. Tämä päivä meneekin sitten taas toipuessa. Olin lähes varma, etten joisi mitään, mutta toisaalta oli ihan mukava ilta :) Onneksi on vielä huominen päivä viikonlopusta jäljellä ja varmasti tänäänkin jotain tulee tehtyä. 



T oli ostanu mulle eilen aivan upean värisiä tulppaaneja, laitan niistä pari kuvaa vielä.





















En oo ikinä nähnyt näin erikoisen värisiä tulppaaneja :) Aivan ihania <3


Tulihan sitä asiaa :P Ihanaa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja