Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

DIY taulu

En ole koskaan maalannut mitään, mutta vähän aikaa sitten tuli sellainen fiilis, että olis kiva koittaa. Lidlissä sattui olla halvalla taulupohjia, joten ostin yhden paketin, missä oli kaksi erikokoista taulua. En osaa piirtää yhtään mitään enkä maalatakaan, mutta halusin vähän kokeilla sotkea fiiliksen mukaan. Olihan hauska kokeilu! 



Päätin maalata taustan mustaksi ja sotkinkin sitä erilaisilla pensseleillä ja sudeilla. Pidän höyhenistä ja sen kummemmin ajattelematta aloinkin sutata sellaista. Kesällä, kun oli Vilin viimeinen päivä ja menin hakemaan sairaslomaa, että saisin surra rauhassa, työterveyslääkärin ilmoittautumistilan lattialla oli edessäni valkoinen höyhen. Jotkut uskovat, että valkoinen höyhen on merkki siitä, että enkelit ovat lähelläsi. Valonpolku.com sivustolla kirjoitetaan, että "Valkoiset höyhenet ovat merkki siitä, että enkeli on luonasi ja haluaa kiinnittää huomiosi. Höyhen voi tarkoittaa vahvistusta ajatuksillesi, tai olla muistutus siitä, että enkeli on vierelläsi." Kaunis ajatus ainakin ja sattui minulle kovin osuvaan kohtaan. 


Taulun maalaaminen oli mukavaa ja rentouttavaa. Tekniikasta en tiedä enkä ymmärrä mitään, kunhan sudin ja sotkin, niin kuin itsestä tuntui hyvältä. Vielä olisi isompi taulupohja vailla maalausta.. Ootteko te muut maalaustaidottomat maalanneet mitään?

Maalattu ruokaryhmä



Kesän tullen sitä kaipaa väriä ja valoa ympärilleen enemmän ja enemmän. Kipaisin tässä eräänä päivänä uudelleen Vaasan Loftetiin Annie Sloanin kalkkimaalia hakemaan ja pääsin tuumasta toimeen keittiön ruokaryhmän kanssa. Se on jo jonkin aikaa ollut ainut pähkinänvärinen huonekalu tässä taloudessa ja nyt sekin sai uuden ilmeen.

Pöydän tumman värin vuoksi maali ei peittänyt kerrasta, vaan tarvittiin kaksi kerrosta. Pohdittiin Loftetin Nansin kanssa, riittääkö yksi litran purkki ja sovittiin, että tilaan lisää jos ei riitä. No, ei se riittänyt kun oli paljon yksityiskohtia maalattavaksi, mutta en sitten jaksanut odottaa ruokaryhmän valmistumista, joten maalasin "muuten vain" ostamillani maaleilla kaksi viimeistä tuolia. Värit ovat siis nimeltään Barcelona Orange ja Provence. Ihan hauskat väriläiskät, varsinkin tuo Provence on upea väri.

Aika vauhdilla maalailin ja sainkin samana päivänä kaikki maalattua kahteen kertaan maalin nopean kuivumisajan vuoksi. Käsi väsyi kovasti jo lopussa ja nyt jälkikäteen katseltuna ei maalausjälki olekaan ihan tarkkaa. Kelpaa kuitenkin mulle :) Ihana maali kun saa näin nopeasti uutta pintaa aikaiseksi, eikä tarvitse turhia hiomisia!

Ikkuna on jo kertaalleen pesty tänä keväänä, pitää näköjään ryhtyä uudelleen ikkunanpesupuuhiin..

Pöydän kannen ja tuolien istuinosat sudin Kiva kalustelakalla pariin kertaan ja muut osat vahasin Annie Sloan™ Clear Waxilla. Keittiöstä tuli ihanan valoisa. Mitä pidätte muutoksesta? 

Kaapin uusi elämä*

Sain suomalaiselta maalinvalmistajalta Colorialta testiin uutta Deco Akva-kalustemaalia ja olen myyty! Loistava maali!
Tiedättehän tyypin, joka hussaa maalia hurjia määriä, suurimman osan itsensä päälle ja on täynnä maaliroiskeita jokaisen pienenkin paikkamaalauksen jälkeen? No, se olen minä! :D Yleensä maalia löytyy sukista, vaatteista, hiuksista ja kädet ovat täynnä maaliroiskeita kun mun sisäinen maalari saa vallan. Deco Akva-maalilla ei ollut sitä ongelmaa, se ei roiskunut yhtään! Ei siis niitä ärsyttäviä minipieniä roiskeita ympäri käsiä, seiniä, lattioita. Ei, vaikka kuinka vauhdikkaasti suti menemään. 
Lisäksi maali oli tosi helppo levittää ja kuivui hurjan nopeasti, mikä on tälläiselle hätähousulle enemmän kuin sata jänistä. Ahtaassa vessassa kun oli välillä hieman haastavaa liikkua koskematta kaappia. Odotin kuitenkin maalauskertojen välissä 24h varmuuden vuoksi. 



Vielä on kaapissa vähän fiksaamista. Ovet ei mee kunnolla kiinni, toinen lasi puuttuu ja ikkunanreunat on siistimättä. Ikkunaa ei varmaan ihan heti laiteta, voisihan siihen laittaa kanaverkkoa tai verhot.. Mutta en malttanut enää oottaa että saan näyttää sen teille! Tuota paikkaakin täytyy miettiä. Siirtäisikö valkoisen lipaston johonkin muualle, ettei olisi niin ahdas tuo keittiö? Keittiön pöydän ainakin ajattelin kääntää ikkunaa kohti. Kertokaahan mielipiteitä! 



Kaapista tuli aivan ihana! Deco Akvan pystyy sävyttämään millä tahansa sävykartan maaleilla, minä valitsin Tikkurilan värikartasta sävyn X350. Pähkäilin hieman kahden eri sävyn välillä, mutta ajattelin että ainahan sen voi myöhemmin maalata uudelleen jos kyllästyn tähän sävyyn. Tykkään kyllä kovasti kaapista tälläisenään, hauska väripilkku! Kaapin sisällekin mahtuu valtavat määrät tavaraa. Mitä pidätte? T teki kaappiin uudet takajalat ja vaihtoi takaseinälevyt. Oon niin iloinen, että tuo söpö kaappi sai uuden elämän uusilla maaleilla!



 Deco Akvaa voi käyttää sekä uusille että aiemmin maalatuille tai lakatuille puu-, metalli- ja rakennuslevypinnoille. Ulkona Deco Akvalla voi maalata esimerkiksi pohjamaalattuja ulkokalusteita tai ikkunanpieliä. Maalipinta saavuttaa lopullisen kovuutensa n. 1kk kuluttua. Aion kyllä jatkossakin käyttää Colorian valmistamia maaleja, kohteita kyllä löytyy.. Kävin jo kurkkaamassa, että heillä olisi kattomaaliakin ensi kesän peltikaton maalausurakkaa varten. 



Kissat tykkää, kun ovet ei pysy ihan kunnolla kiinni. Äsken Nessa oli kaapissa ja Möökö kävi työntämässä oven kiinni :D Pikku bastardo. Täytyy kyllä tuohon viritellä jotain, ennenkuin alkaa lautaset hajoilla. Vaikka ei ne tuohon lautashyllylle vielä oo mennytkään. 

Tässä vielä kuva miltä kaappi näytti aiemmin:




Nyt olisi vielä hieman paketointi- ja lahjapuuhia, joten toivottelen teille rattoisaa iltaa! 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Colorian kanssa.


Kaapin muutos kalkkimaalilla


Vihdoin ehdin istahtaa koneelle ja näyttää teillekin tämän viikon tuotoksia. Työ on vienyt aikani jälleen kokonaisvaltaisesti ja esimerkiksi viime yönä ehdin nukkua 2h työvuorojen välissä. Lähdin vielä iltavuoron jälkeen lenkille ja koirat päättivät pulahtaa jokeen, joten olivat vielä suihkua ja kuivausta vailla sen jälkeen. Juhannuksen jälkeisen viikon veljeni oli meillä, joten aika kului kaikkeen muuhun kuin koneella istuskeluun :)





Mutta asiaan. Oon jo talvesta asti suunnitellut maalaavani makuuhuoneessa olleen lipaston valkoiseksi ja siirtäväni sen keittiöön. Kaapillinen lipasto tuntuu käytännöllisemmältä keittiössä, kuin lipasto, jossa on pelkkiä laatikoita. Tämä senkki on ollut meillä käytössä mun ollessa pieni ja olinkin siihen näppärin pikku kätösin kirjoittanut omani ja veljeni nimet tussilla :) Keittiön lipaston siirsin makkariin alusvaatteille ja sukille ja se ajaakin asiansa paremmin siellä kuin keittiössä.










Kävimme sitten keskiviikkona äitin kanssa Mallan makeissa ja ostin sieltä Greengaten astioiden lisäksi Jeanne d'Arc kalkkimaalia sävyssä soft cream. Olisin ostanut ihan puhdasta valkoista, mutta se oli lopussa. Kovin valkoiseltahan se tuokin näyttää ja oon tosi tyytyväinen siihen. Alkutilanteesta mulla ei taida olla kummoisempaa kuvaa, kuin tämä kännykällä otettu räpsäys juuri ennen maalaamisen aloittamista, mutta eiköhän siitä pääse selvyyteen millainen ihanuus oli kyseessä.










Lommoja ja kolhuja näkyy siellä täällä, enkä halunnut niille mitään sen kummemmin tehdä. Näkykööt käytön jäljet, vanhahan se on kuin taivas ja saa siltä näyttääkin. Tykkään tuosta senkistä kovasti mutta tuon värisenä se ei ehkä ollut ihan niin käytännöllinen meillä.. Noi vetonupit on niin symppikset!


















Paljon parempi vai mitä? Muutama kohta olisi vielä kaivannut hieman paikkamaalausta, mutta kalkkimaali loppui kesken. Kelpaa kyllä noinkin. Tuosta alemmasta kuvasta vasta huomasin, että täytyy siirtää tuota senkkiä vähän nurkkaa kohden, niin taulu on samalla kohdalla. 


Mullahan oli sen vanhan ruskean lipaston päällä ikean puunvärinen laatikosto (klik), jossa säilytämme kyniä ja mun hiusjuttuja ja muuta pikkusälää. Se olisi kovasti edelleen tarpeellinen, joten tuumailen vähän minkä väriseksi sen maalaisi. Mulla olisi ainakin valkoista tavallista maalia ja kalkkimaaleista harmaata, vaaleanvihreää ja vaaleanpunaista maalia. Yksi vaihtoehto voisi olla päällystää laatikosto esimerkiksi erivärisillä skräppipapereilla. Mitäs sanotte? 





Innostuin tuosta maalailusta hiukan ja penkoessani ulkovarastoja löysin sieltä söpön vanhan vihreän kaapin, jonka päätin myös maalata. Se on ollut ulkovarastossa useita vuosia ja araknofobikolla oli pahat paikat sisustoja pestessä.. (nimimerkillä "ei uskoisi kuinka ison kohtauksen saa aikaiseksi kun hämähäkki kävelee olkapäällä..")













Erikoinen kun ovet avautuvat eri suuntiin :) Pesin kaapin homepesulla jonka jälkeen ehdin kolmisen kertaa sen sutaista ennen maalin loppumista. Tänään en oo käynyt katsomassakaan miltä kaappi näyttää maalin kuivuttua, enkä sijoituspaikkaakaan ole vielä miettinyt.. Nappasin kuvat eilen viimeisen maalauskerran jälkeen.















Ignooratkaa sotku taustalla. Kuva on meidän ulkovarastosta, missä on kröhöm.. hieman rakenneltu kaikenlaista ja säilytyksessä jos jonkinlaista tavaraa, joista osa odottaa raahaamista kaatopaikalle ja osa odottelee silkkaa järjestelyä (keväällä me se järjestettiin, mutta..). Toisaalta sieltä saattaa löytää tälläisiä söpöjä aarteita, kun aikansa pengastaa. Olisko ideoita ton kaapin käyttöön? Se voisi olla ihan kätevä terassillakin, jos nämä ilmat pysyisivät aurinkoisina ja ehtisi pihalla viettää aikaa. 





Tässä postauksessa on käytetty luvattoman paljon kännykkäkuvia, pahoittelut! En jaksanut hakea järkkäriä tuonne ulkovarastoon kun skände oli valmiiksi jo mukana. Mitä pidätte muutoksesta?

8v-päivä tänään :)

Meillä on tänään 8-vuosipäivä :) Tai itseasiassa eilen, kun kello onkin noin paljon. Kyllä se aika kuluu nopsaan, justiinhan me vasta tutustuttiin ;D. Ei tehty sen kummemmin mitään erikoista, ostin ainoastaan T:lle paidan kun kävin kaupassa. Oon pyrkinyt tätä vaatteiden ostelua hieman vähentämään kun viimeksi ostamastani paidasta kommentti oli "No kiitos, voin mä tätä töissä pitää.." En ikinä unohda ;)


Tässä viime viikolla pihakeinu koki pienen muodonmuutoksen. Aluksi se näytti tältä..






sitten vähän tältä..




ja lopulta tältä.




Maalattiin samaan syssyyn terassikin, se tosin ei näyttänyt ihan samalta alunperin. Tai täytyy sanoa, että en itse koskenutkaan maalipensseliin kun terassia maalailtiin :D Kulutin aikaani mm. juoksemassa eri maalikaupoissa etsimässä lisää kyseistä maalia, kun yllättäen sen tekeminen lopetettiin eikä vastaavaa meinattu saada mistään.


Tänään käytiin pyöräilemässä ja napsin sieltäkin kuvia :)












ja loppukevennys ;D






Kivaa tiistaita! Ei oo enää montaa päivää, kun lähdemme Tallinnaan!