Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

Käsityömarkkinat ja suuria juhlia


Kävin tänään käsityömarkkinoilla Seinäjoen Areenassa. Käsitöiden teko ja varsinkin ompelu on ilmeisesti nostamassa päätään, sen verran oli kaikenlaisia kangasmyyjiä! Myös pitsit tuntuvat olevan suosittuja. Voi, kun oppiskin tekemään niitä.. Muita mieleenjääneitä tuotteita oli piikkilankakranssit (joihin mulla on kanssa piikkilankaa ollut tuolla odottamassa muutaman kuukauden..), anoppini Jujuliinin suloiset tyynyliinat ja pehmolelut, korut, villasukat ja lapaset, helmet, takorautaiset tuotteet, syksyn sadosta tehdyt herkut, leipomukset..





Törmäsin askartelu-lehti Ihanan ständiin, en ollut kyseistä lehteä enää muistanutkaan ja päätinkin siinä nopeasti tilata sen vuodeksi, kun mulle ei tällä hetkellä muitakaan lehtiä tule. Onpahan välillä jotain muutakin postia, kuin laskuja.. ;)













Moska oli tilauksestani erityisen innoissaan.













Muita ostoksia olivat mm. pari hauskankuvioista kankaanpalaa, esimerkiksi klipsikukkaroiden tekemiseen, Teippitarhan pitsiteippiä, hääkortti huomisiin häihin, upea pitsiliina ja tähtipiparimuotit, jotka sain Ihana-lehden tilaajalahjana.










Innostuinkin tuossa eräänä päivänä hiukan Seinäjoen Paperinauhassa ja ostin aika lailla noita pienempiä kankaanpaloja kivoissa kuoseissa. Tein niistä yhtenä yönä ensimmäisen klipsikukkaroni sitten yläasteaikojeni.. Paremminkin olisi voinut onnistua, mutta tämä Tilda-kangas on ihana! Tein tämän kukkaron kännykälle sopivaksi. Ystäväni pyysi mua tekemään hänelle samanlaisen, joten toivotaan siinä parempaa onnistumista! Tässä kuitenkin kuva tästä ensimmäisestä painoksesta..










Lisäksi olen askarrellut vähän ystäväni häihin koristeita hänen kanssaan, tai lähinnä auttanut.  H-hetki on huomenna! Yritän muistaa kuvata koristeita teillekin. He ovat tehneet ison työn kutsujen ja kaikkien koristeiden kanssa suhteellisen nopealla aikataululla enkä malta odottaa millaiselta kaikki näyttää!





Aloitin myös virkkaamaan tuubihuivia eilen, saa nähdä saanko koskaan valmista ;) Virkkaaminen on mulle paljon mieluisampaa kuin neulominen. Askartelupainotteista siis on! Ideoita olisi vielä kaikenlaiseen, saa nähdä tuleeko toteutettua...






Syksymummo


saapuu taas virkkauksineen ja värkkäyksineen. Pahoittelut pitkästä radiohiljaisuudesta! Tässä on ollut kaikenlaista virkkailua, ompelukurssia ja ystävän polttareita, sairastamista kaiken normaalielämän lisäksi.. Yritän parantaa tapani!




Hurjan paljon tervetuloa uusille lukijoilleni, mahtavaa että teitä sieltä tulee vaikka en kirjoittanutkaan pitkään aikaan!






Sain ystävältäni ihanan parane pian-paketin tuossa sairastaessani flunssaa. Mikään ei piristä paremmin kuin pieni lahja, oli sitten itse antajana tai saajana! Oon nyt jo ihan tohkeissani tulevista juhlista ja keksimistäni lahjaideoista.. :D









Samainen ystäväni on nyt kipeänä (ja raskaana), joten mietinkin että voisin viedä hänelle jonkin vastaavanlaisen parantumispaketin. Viinat voi varmaan ihan suosiolla jättää pois raskauden vuoksi ;D 





Tänään oli äitilläni tuparit. Mietin eilen mitä tekisin tuparilahjaksi ja päädyin sitten vaahteranlehtikranssiin.










Oli yllättävän helppo tehdä, vaikka en ennen ollutkaan kranssia tehnyt. Hain muutaman pajunoksan, väänsin niistä ympyrän pohjaksi ja kiinnitin alku- ja loppupäät hiukan eri kohtiin, ettei kranssipohjassa tunnu selkeää taitosta. Siihen lisäsin 4-6 lehteä kerrallaan rautalangalla kieputtaen. Aikaakaan ei mennyt puoltakaan tuntia :) Suurin vaikeus oli pajujen etsimisessä. Ihan nätti tuli! Voisin tehdä itsellekin, nyt kun tuo vaahtera on heristänyt lehtensä pitkin pihaa..














Nämä kuvat on viikonlopulta, joten siinä ei todellakaan ole vielä kaikki! En oo vielä aloittanut haravoimista kun odotan että lumet saapuisivat... suurin osa lehdistä ehtisi pudota maahan. Mikään ei oo sen masentavampaa, kun se, että saat vaivalla haravoitua koko pihan ja se on seuraavana päivänä saman näköinen!





Mä toivon, että ensi vuonna pihassa ei ole ihan yhtä paljon haravoitavaa, jos me vaikka saataisiin nyt syksyn tai kevään aikana nuo loputkin koivut kaadettua pois. Vaahteraan ei kukaan saa koskea, se on mun suojelukohde! Ja niin helppo haravoidakin :)





Tämä viikko on mennyt tahkotessa yhtä aivan ihanaa virkkausohjetta Hurmaavat pitsit-kirjasta. Ohjeessa on n. miljoona silmukkaa, joista puolistakaan en oo koskaan kuullut, saati sitten koskaan tehnyt, mutta katsotaan mitä tulee.. Tälläiseen alkuun oon jo päässyt:










..ei siis kovin pitkälle.


Pahoittelut huonosta kuvasta, oli pakko käyttää salamaa kun on niin pimeää. No tein mä itseasiassa vähän samantyylisenkin kukan omasta päästä, joten voin käyttää sitä jos tästä ei tuu mitään. Mahdollisesti näette myöhemmin mitä siitä tuli/olisi pitänyt tulla ja voin laittaa kuvaa ohjeestakin.



Sellaista tällä kertaa, täytyy nyt vastaisuudessa päivittää useammin niin ei tarvitse monen viikon kuulumisia kirjoittaa kerralla!






Kivaa viikkoa, toivottelee


Syksymummo ;)

Hurahdus


Mä niin arvasin, että hurahdan tähän. 










En siis osannut virkata muuta kun niitä matonkudekoreja ennen, 


mutta opettelin tekemään näitä :)


Toivottavasti saisin näitä sen verran aikaiseksi, 


että saisi sen torkkupeiton tehtyä. 


Vielä tarvittaisiin useampi kymmenen :D





Illat (tai yöt, pääsen aina vasta joskus neljän aikaan nukkumaan...) kuluu siis tässä:










Oon katellut aika monta elokuvaa ja löysin ehkä uuden lempileffani: The Vow:n! 


Aivan ihana leffa! Oon hurahtanut myöskin tuohon Channing Tatumiin :P





T sai tässä viikolla kaveriltaan myöhästyneen synttärilahjan. 


Kaverille oli ilmeisesti kanssa käynyt selväksi tämä mun Tatum-hurahdus..
























 T avasi pakettia kuin pikkupoika jouluna.


 Lahjan antaja soitti vielä perään, että älä avaa sitä millään terävällä, 


ettei hajoa ja että hän joutui odottaa palkkapäiväänsä, että saisi tämän lahjan ostettua...










Tämän kaiken täytteen seasta löytyi viisi pientä pakettia, 


missä ensimmäisessä oli käristemakkara (siitä valitettavasti ei ole kuvaa, kun meni välittömästi koirien suuhun :D).


 Lisäksi sieltä löytyi putkimiesten tarvikkeita















ja kitaristin..










:D Kyllähän mulla oli hauskaa :D Paketti oli niin täynnä teippiä ja täytteitä, että ei oo tosikaan :D Ei ollut ihan viiden minuutin paketinavaussessio.


Tämä oli kosto yhdestä hiukan vastaavasta tapauksesta, 


minkä T teki kaverilleen joku aika sitten. 


Kosto taisi olla suloinen, kun tämä lahjanantaja (joka on myös tämän leffateatterin omistaja) pääsi eroon kaikista pakkaustarvikkeistaan, 


mitä tuli tuotteista, joita osteli leffateatteriaan varten.





Jekut kunniaan! 


Onko sinulla tiedossa mitään hyvää jekkua? 


Kai tuo täytyy kostaa jossain vaiheessa ;) 



Nyt koirat lenkille ja sen jälkeen aion katsella lisää uutuussarjaa Once upon a time! 

..ja virkata..





Mukavaa viikonalkua kaikille!