Blogi on ollut päivittämättä pitkän aikaa. Lähinnä siitä syystä, että en oikein tiedä miten syvällisesti haluan asioita täällä jakaa ja mitä kaikkea kertoa.
Nyt kuitenkin törmäsin Facebookissa minun tarinani-postauksiin ja ajattelin, että voisihan sitä jakaa myös oma muuttotarinan.
Naimisissa ollessamme puhuimme usein, että jossain vaiheessa muutetaan ulkomaille. Lähinnä mietittiin, että sen jälkeen kun koiria ei enää ole kun ei haluttu vanhoja koiria laittaa lentokoneeseen kaikkien kuulemieni kauhujuttujen jälkeen.
Isä kuoli yllättäen 59-vuotiaana ja kuukausi siitä kuoli Vili. Siinä seuraavan syksyn aikana aloin ajatella entistä vahvemmin omaa itseäni ja olenko onnellinen siellä missä nyt olen. Eihän mulla asiat huonosti olleet lainkaan, mutta ehkä tajusin selkeämmin, että elämä ei kestä loputtomiin ja jos haluaa jotain niin sen eteen täytyy toimia tai huomaa, että vuodet vain vierii ohi eikä mitään tapahdu. T perusti yrityksen ja tiesin, että ulkomaille muutto siirtyy ja siirtyy ja mahdollisesti jää unholaan. Irtisanouduin töistä kun olin sairaana jatkuvasti ja töissä oli sisäilmaongelmia. Puhuttiin avioerosta, mutta päätettiin vielä jatkaa ja katsoa mitä etäisyys tekee ja miltä tuntuu olla ilman toista.
Lähetin hakemuksia Suomesta käsin Espanjaan, Maltalle ja Portugaliin. Espanjalaisessa yrityksessä vaihtui esimies kolmesti hakuprosessin aikana, joten ajattelin että siellä on jotain vialla. Maltalle mut valittiin, mutta se ei jotenkin tuntunut hyvältä ja mietin pärjääkö sillä palkalla. Lopulta sain kutsun Portugaliin asiakaspalvelutehtäviin ja työt alkaisi lokakuussa. Elettiin helmi-maaliskuuta ja ajattelin, että siihen on yksi ikuisuus vielä.
Parin viikon päästä laitoin haastattelijalle viestiä, että eikö mikään alkaisi nopeammin. Hän sanoi että seuraavalla viikolla alkaa matkailualan asiakaspalvelu ja sinne tarvitaan vielä jos kiinnostaa. Haastattelut oli tiistaina ja keskiviikkona, samoin testit ja keskiviikkoiltana olin kummitytön synttäreillä kun sain soiton että mut valittiin ja että voinko lentää jo viikonloppuna.
Kotiin päästyäni googletin, että täytyisi lähteä jo perjantai-illalla ja varasin lennot lauantaille. Parissa päivässä pakkasin ja yritin nähdä läheisiä. Moni sanoi tulevansa käymään ehdottomasti, mutta niinhän se on että elämät vie ja aika kuluu. Yksi ystävä on käynyt ja äiti :)
Valvoin lentokentällä koko yön ja lensin aamulla Lissaboniin. Lentokentältä mua tultiin hakemaan ja olin ihan unisena kun olin nukkunut koko lennon. Sain nivaskan ohjeita miten löytää työpaikka ja kuljettaja tarkasti, että mun huoneessa oli kaikki ok. Avasin ikkunan ja katselin kun papukaijat leikki läheisessä puussa. Jäin yksin uuteen kotiini ihmettelemään. Oli tosi kylmä, joten vedin peiton niskaan ja jatkoin unia. Heräsin parin tunnin päästä ja lähdin etsimään kahvia. Yritin tilata kahvin englanniksi, mutta sain maitokahvin sijaan pikkuisen espresson ja jonkin leivoksen, jonka valitsin osoittelemalla. Bongasin pikkuisen putiikin, josta ostin kotiin vessapaperia ja kahvia ja jotain pientä ja tajusin, etten osaa sanoa edes kiitosta portugaliksi. Myöskään kauppias rouva ei puhunut englantia. Kaikki läheiset talot näytti ihan samalta ja eksyinkin paluumatkalla ja jouduin etsiä kauan taloa.
Tarkoitus oli olla vuosi täällä. Muutaman kuukauden kuluttua päätettiin erota ja kävin Suomessa ystävän vauvan ristiäisissä ja samalla kirjoitettiin eropaperit. Pakkasin lisää tavaraa mukaani ja kävin vielä uudelleen Suomessa marraskuulla kun T ilmoitti, että Nolalla on jalat tosi huonona. Se oli kuitenkin ihan ok kun menin Suomeen ja päätettiin katsoa jouluun asti. Asuin äitillä ne muutamat päivät ja Nola oli mulla siellä. Kissat oli T:llä meidän entisessä kodissa. Jouluna Suomeen mentäessä Nola olikin tosi pahassa kunnossa, kaatuili paljon ja päätin päivää ennen joulua että sen on parempi mennä. Onneksi sain olla paikalla kun se nukutettiin viimeisen kerran.
Otin taas lisää tavaraa varastoihin ja yksi kissoista muutti äitille ja kaksi meni myöhemmin veljeni vaimon siskolle. Ei ollut enää juuri syytä palata Suomeen. Rakastuin Lissaboniin, työkaverit on ihania ja tehdään välillä jopa suomijuttuja esimerkiksi leivotaan karjalanpiirakoita tai vietetään itsenäisyyspäivää. Paljon ihmiset vaihtuu tietysti, mutta asuminen yksin vieraassa maassa vieraalla kielellä opettaa paljon. Metsää, hiljaisuutta ja luontoa on ikävä. Joskus luntakin. Omaa kotia, missä ei asu muita ihmisiä. Lissabonin vuokrat on niin korkeat ettei voi vuokrata omaa asuntoa kovinkaan läheltä ja työaikataulut on sellaiset ettei kovin kauaskaan voi muuttaa.
Kieltä en osaa vieläkään. Ymmärrän joitain sanoja ja elekielellä pääsee pitkälle. Oon tutustunut lähikaupunkeihin tai kyliin ja käynyt monilla eri rannoilla. Viettänyt lukemattomia hetkiä viinilasillisen ääressä pohtimassa deittailukulttuuria tai tindermätsien tarkoitusperiä. Istunut puistossa viltillä katsomassa elokuvaa isolta screeniltä. Kävellyt pimeillä kaduilla portugalilaisen musiikin pauhatessa korvissa. Keskustellut treffeillä kääntäjän avulla kun yhteistä kieltä ei ole. Koristellut joulukuusta omaan pieneen huoneeseen tai leiponut synttärikakkua kun toinen ei eläissään ollut saanut kakkua syntymäpäivänään. Ottanut aurinkoa puistossa hyvän kirjan kanssa tai hyvässä seurassakin. Käynyt useammilla markkinoilla kuin voin muistaa. Vuokrannut hotellihuoneen toisesta kaupungista ollakseni hetken täysin yksinään. Ihastellut jylhiä kallioita, sinistä taivasta, pehmeää hiekkaa, puistoissa irti juoksevia koiria. Tärissyt kylmästä talvella kun pieni patteri ei riitä pitämään lämpöä. Istunut salaisessa kiinalaisessa ravintolassa tai kuunnellut kun ystäväni laulaa leijonakuningasta karaokessa. Nähnyt miten ihmiset auttavat toisiaan ja miten lapset saavat olla lapsia. Toisaalta nähnyt myös kodittomia tai torjunut huumekauppiaiden tarjouksia.
Kaikkea tätä ja paljon muuta on sisältänyt tämä 2.5 vuotta Lissabonissa. Olisi jäänyt huima määrä asioita kokematta jos en olisi repäissyt itseäni irti tutusta elämästä ja muuttanut. Toivottavasti vielä joskus saan oman koiran ja kodin myös. Sitä ei tiedä mistä, mutta ei Lissabon ole yhtään huono vaihtoehto.
Kirjoitin tämän nyt kokonaan kännykällä, joten pyydän anteeksi mahdollisia autocorrect-virheitä. Kuvat on myös kännykällä otettuja, kun harvoin enää kuljettaa kameraa mukana.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti