Juhannusherkut

Kiitos kaikille kommenteista edelliseen postaukseen, ne merkitsevät minulle paljon :) Blogi on nyt hieman hitaasti päivittyvä hautajaisjärjestelyistä johtuen. Mietin hetkellistä blogitaukoakin ja sellainen saattaa tullakin, jos en ennätä ajastaa teille postauksia ensi viikolle Nizzan reissumme ajaksi. Instagram saattaa päivittyä paremminkin, muistathan seurata klik.

Palaillaan hieman kevyemmälle linjalle ja jutustellaan juhannuksesta ja sen herkuista. Perjantaina emme tehneet mitään erikoista, lähinnä siivosin kotona ja laittelin terassia kesäkuntoon siitepölyjen jäljiltä. Juhannuslauantaina ystävämme tulivat meille grillaamaan. Teinkin edellisiltana herkkuja jälkkäriksi. Hedelmävartaat olivat ihanan raikkaita ja veivät kielen mennessään. Vartaat oli myös todella nopea tehdä! Näissä oli cantaloupemelonia, mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita sekä viinirypäleitä. Päällä sulatettua Fazerin sinistä.


Kokeilin tehdä jälkiruuaksi myös Kinuskikissan ohjeella Alkukesän unelmakakkua, joka olikin ihanaa. Teen samanlaisen kakun hautajaisiin. Päälliseen meinasin kirjoittaa kinuskikolakastikkeella, mutta sehän levisi kuin jokisen eväät. Hautajaiskakun päällisestä tulee toivottavasti hieman eri näköinen. 


Tässä teillekin ohje siltävaralta, että se katoaa joskus Kinuskikissan sivuilta. Muokkasin ohjetta ihan pikkuisen, tässä mun versio.

Vanilja-raparperikakku

Pohja:

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl sokeria

ripaus suolaa

100 g voita 

½ dl vettä


Raparperitäyte:
500 g raparperia
2 rkl perunajauhoja
2 tl kanelia 
100 g voita
1,5 dl sokeria 
2 rkl fariinisokeria

Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä

2 dl kuohukermaa

 1 tl vaniljasokeria

2 dl tomusokeria

2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua


Päälle voit pursottaa kermaa tai tehdä koristeet vaikka sokerimassasta.
Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunan alaosa, että kakku on helpompi irrottaa vuuasta.
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja suola. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle.
Pese ja kuori raparperit. Leikkaa paloiksi. Sekoita joukkoon perunajauhot ja kaneli. Levitä pohjan päälle. Mittaa kattilaan voi ja sokeri, kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä tasaiseksi seokseksi. Kaada raparperien päälle. Lisää raparperien päälle myös hieman kanelia ja fariinisokeria.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 30 minuuttia ja anna sitten jäähtyä. Voitele vuuan reunat.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kermaan vaniljasokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen lomassa joukkoon tomusokeri. Vatkaa myös tuorejuusto seokseen.
 Vaahdota valkuaiset. Yhdistä kerma-tuorejuustoseoksen kanssa.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Kaada täyte vuokaan raparperien päälle.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Siirrä kakku vuuasta tarjoilulautaselle. Koristele mielesi mukaan.

Oli kyllä todellinen herkku ja helppo tehdä selkeän ohjeen mukaan. Pidän juustokakkujen teosta, kun ne voi tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin. Grilliherkut katosivatkin parempiin suihin niin nopeasti, etten ehtinyt kuvailemaan. 

Illan vietimme ajelemalla lähialueiden pikkuteitä ja käymällä kahlailemassa järvessä. Mukava päivä kaikesta huolimatta ja oli kiva saada vähän muuta ajateltavaa. 



Palaillaan!

Kummallisesti heittää rivivälejä, enkä nähtävästi saa niitä pois vaikka miten yrittäisin.. Onko vika uudessa koneessa vai bloggerissa? Tai ehkäpä käyttäjässä..

Ei kommentteja