Agios Nikolaos


Varattiin se Kreetan matka. Tällä kertaa suuntaamme Agios Nikolaokseen, joka sijaitsee vähän eri puolella Kreetaa, kuin Rethymnon, missä oltiin häämatkalla v. 2011. Me lähdetään reissuun itseasiassa juuri samana päivänä kuin silloin neljä vuotta sittenkin. Emme ehtineet tuota puolta Kreetasta silloin kiertääkään, joten tosi mukava nähdä itäpuoltakin saaresta. 




[kuva: wikipedia]

Aurinkomatkat kertoo kaupungista näin: "Suosittu Agios Nikolaos on aito kreetalaiskaupunki, joka sopii erityisesti pariskunnille. Kaupungin kiemurtelevilla kaduilla ja kanavia ylittävillä silloilla on ihana vaeltaa ja löytää pieniä kahviloita ja putiikkeja. Rannoilla taas odottavat kirkkaat vedet ja pehmeät hiekat."



[kuva: cretetravel]

Vaikka innolla odotankin Irlannin matkaa, ei kesäloman odottaminen tuntunut miltään kun ei oltu varattu Kreikkaan reissua. Mietinnässä oli Corfu, Kos, Santorini ja Kreeta ja Kreetalle päädyttiin. Se on niin iso saari, ettei tekeminen lopu, vaikka vuokrattaisiinkin auto muutamaksi päiväksi.

Retkiä tehdään Spinalongan saarelle, Knossoksen raunioille, Chrissin paratiisisaarelle, Vain palmurannalle ja vaikka mihin. Spinalongan saari, mistä kertovaa "Saari"-sarjaa esitettiin Suomessakin vähän aikaa sitten, sijaitsee ihan Agios Nikolaoksen edustalla.  Me todennäköisesti seikkaillaan itseksemme autolla. 

Jännittävimpiä nähtävyyksiä voisi olla Labyrintti. Suurempi 2,5km pitkä luolasto, mitä kutsutaan labyrintiksi, on suljettu yleisöltä sen vaarallisuuden vuoksi. Suuaukkojen sijainnit pidetään myös salassa, koska sinne on jäänyt ihmisiä pysyvästi eksyksiin. Labyrintin kyljessä on kuitenkin lyhyempi ja turvallisempi luola, mikä on turisteillekin avoinna. Sieltä kerrotaan olevan salainen käynti myös isompaan Labyrinttiin.

Margaritiksen savenvalajien kylä on varmasti myös huikea nähtävyys. T:tä kiinnostaa rauniot, joten saatamme käydä Antiikin Gortysissa tai Knossoksen raunioilla. Vuokra-autolla ajaessa on mukava ajella ihan rauhassa ja poiketa johonkin kylään matkan varrella tai käydä pulahtamassa jossain kauniilla rannalla uimassa.



Mä niin tykkään tästä matkakuumeilusta, eri nettisivujen selailusta ja suunnittelusta missä voitaisiin käydä. Äiti ja mun veli lähtee taas meidän mukaan, joten hyvällä tutulla porukalla tulee varmasti huikea reissu. Kyllä sitä vaan nauttii kesästäkin eri tavalla, kun tietää että kesälomalla pääsee vielä ekstrana uusiin maisemiin ja kokemaan uusia asioita. 

Kreikka on mun sydäntä lähellä ja voisin hyvin kuvitella muuttavani Kreetalle. Seuraan Facebookissa Kreetan kulkukoirasivustoa ja huomasin tuossa muutama viikko sitten, että tammikuussa he olivat etsiskelleet työntekijöitä kyseiselle koiratarhalle. Olisin kyllä lähtenyt samantien, jos olisin sen ajoissa huomannut! Ei se tietysti poissuljettua ole vieläkään, ettenkö joskus lähtisi. En vain halua koiria lennättää lentokoneessa mihinkään nyt vanhoilla päivillään, enkä niitä pystyisi tänne jättää, vaikka veljeni lupailikin niitä ottaa hoitoonsa siksi aikaa. Olisi vaan kamala olla kaukana täältä, jos jotain sattuisi. Tuollainen työ olisi kyllä mulle niin sopivaa, vaikka eihän siitä paljoa makseta, jos mitään. Tekisin sitä kyllä mielelläni vapaaehtoisenakin. Mutta ehkä sitten joskus.. Haaveillaan nyt ensin näistä lomamatkoista, elämä tuo eteen mitä on tullakseen :)

Ei kommentteja