S niinkun syksy


Niin se syksy vaan koittaa. Sateiset ilmat ja koleat yöt henkii syksyn tuoksua. Ei enää tarkene kesävaatteissa, vaan täytyy alkaa kaivamaan villatakkeja varastoista. Ei sentään ihan vielä kuitenkaan, meillä on ensin se Rodoksen reissu vielä edessä. Ihanasti saadaan jatkaa kesää. Tälläisillä ilmoilla onkin mukava lähteä nauttimaan vielä viikon tehoauringosta. 










Tänään kuitenkin vietettiin ensimmäistä LOMApäivää. Oon kyllä nämä lomapäiväni ansainnut! Mikään ei pilaa fiiliksiä tänään. Ei sateinen syyssää eikä juurihoito! Sytyttelin kynttilöitä pitkästä aikaa ja tunnelmoin tulevaa syksyä. Kuinka ihanaa, että meillä vaihtelee vuodenajat. Kaikissa vuodenajoissa on jotain ihanaa ja aina on uutta odotettavaa. 












Näillä ilmoilla on ihanaa vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan katsomaan jotain hyvää ohjelmaa tai lukemaan jotain hyvää kirjaa. Sytyttää kynttilöitä ja himmentää valoja. Nautiskella suoraan puusta kerätyistä kirsikoista tai pensaista kerätyistä marjoista (joita en tänä vuonna todennäköisesti ennätä kerätä). Napata kissa kainaloon ja kuunnella sen rauhoittavaa kehräystä. Kävellä pimeällä tiellä hengityksen höyrytessä tietäen, että sauna on valmiina kun pääsee kotiin. 










Kohta kuitenkin paluu  kesään vielä hetkeksi ;)



[pahoittelut, että jouduin laittaa tuon sanavahvistuksen päälle.. Mutta mulla on alkanut tulla ihan sikana anonyymikommentteja, joissa mainostetaan jotain ja mulle tulee jokaisesta kommentista sähköposti puhelimeen niin ne on tosi ärsyttäviä]



4 kommenttia

Maikki kirjoitti...

Voi kuinka tunnelmallista ja nii kauniim näköistä! Aivan totta tuo, että jokaisessa vuodenajassa on puolensa :) syksyssä parasta onkin pimenevät illat, niiden tunnelmointi kynttilöin sekä ruskan värit. Odotan innolla myös kylmeneviä ilmoja, jolloin saa käpertyä viltin mutkaan kaakaomuki kädessä! Ihanaa viikkoa sinne :)

Miia kirjoitti...

Kiitos samoin :)

Marika kirjoitti...

Siis älä viitti, että oote lähössä vielä Rodokselle ? :) Mä tykkään syksystä ylikaiken, tänään tein lenkin raikkaassa syyssässä ja kotiintultua pursusin kaikenmoista energiaa. No okei, tyhjäsin sen saunanlauteille, enkä saanut mitään aikaan, mut silti :)
Nimenomaan tv-ohjelmat, villasukat, kynttilät ja kuvassa oleva ihan pörröinen kisu kainaloon, mitä muuta voikaan pyytää elämältä? No mulle riitäis :D

Ihania syyspäiviä toivotellen siis!

Miia kirjoitti...

Joo, nyt on reissut reissattu ja kyllä teki hyvää! Jaksaa taas pitkään :) Syksy on ihana <3