Kaksi päivää


siihen, kun lentokone starttaa Helsinki-Vantaalta kohti aurinkoista Rodoksen saarta, ihania kreikkalaisia ihmisiä ja ruokia, meressä lillumista ja upeaa seuraa! Mun matkakuume oli huipussaan jo kesäkuulla ja nyt tuntuukin siltä, kuin loma olisi jo ohi :D Kyllä se tästä palautuu, kunhan loma lähenee ja tajuaa, että on oikeasti lähdössä! En oo vielä tehnyt juuri mitään tulevan reissun eteen, ainoastaan matkaliput ja matkavakuutuslaput ovat valmiina. Huomenna vien koirat hoitoon ja tiistaina kissat. Isä tulee meille talovahdiksi ja kastelee kukat ja hakee postit. 











Vaikka ollaankin jo monena vuonna käyty Rodoksella ja tänä vuonna menemme jopa samaan hotelliin kuin viime vuonnakin, silti se tuntuu yhtä jännittävältä. Tuttuja ihmisiä, tuttuja paikkoja, osa osaa suomea, mutta aina löytyy paikkoja, missä ei olla käyty ja aina on yhtä ihana lähteä sinne. Upottaa varpaat rantakiviin..











... olla viikko tekemättä ruokaa, tai siivoamatta, viikko loiskutellen meren aalloissa, illat istuskellen tavernoissa..

















 .. ihailla bougainvilleoita ja katsella ohimeneviä laivoja.. 





 





...ihastella upeita auringonlaskuja ja saman tutun kulkukissan ruokkimista vuodesta toiseen..

















...shoppailla vaikkapa vanhan kaupungin hikisillä kaduilla.





Tällä kertaa meitä lähteekin isompi porukka, kun veljeni perheineen tulee mukaan ja varmasti itsekin katselee nähtävyyksiä ihan uusin silmin. Huomenna täytyy käydä hakemassa varuuksi buranaa ym matkalle mukaan, pestä pyykkiä ja hoidella muita viime hetken hommia. Tiistai-illalla lähdemme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata ja keskiviikkoaamuna lento lähtee. Jihuu!





Kivaa viikkoa!




4 kommenttia

aNNa kirjoitti...

Uuuu, ihanaa reissua! Täältä sateesta onkin nyt ihana lähteä :)

Kiki kirjoitti...

Oikein, oikein hyvää reissua teille!!

Kirsi kirjoitti...

Ihanaa matkaa <3

Miia kirjoitti...

Kiitos kaikille! :)