Sataa ja tuulee ja on kylmä. Syksy. Minä laitan kynttilöitä ja valoja ja vilttejä minkä ehdin. Auton ikkunat on aamuisin huurussa. Tässä vaiheessa syksyä mä odotan ainoastaan niitä kauniita päiviä, kun aurinko paistaa ja puut on upean värisiä. Kun siitä vaiheesta on päästy ja puut pudottaa lehtensä, alan odottaa sitä kuuraa ja ensilunta, niitä huuruavia hengityksiä. Sen jälkeen odotellaan joulua ja paksuja lumikinoksia. Kohta jo alkaakin kevään odotus, milloin puihin puhkeaa nuput ja päivät pitenee. Kunnes taas tulee kesä. Uimaretket, valoisat yöt, kukat ja ötökät. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. En haluaisi asua missään ikuisen kesän maassa. Nyt riittää odotettavaa ympäri vuoden.
Tällä hetkellä sade ropisee ikkunalautoihin ja me ihmetellään porukalla täällä sisällä, kuinka mukava on vetäistä tossut jalkaan, kissa kainaloon ja makoilla viltin alla sohvalla. Ei sillä, että se kissa viihtyisi kainalossa kahta sekuntia kauempaa. Hänen Korkeutensa päättää itse, koska tulee kylkeen kiehnäämään.
Koirille ei taas tulisi mieleenkään kieltäytyä, jos vain pääsisi sohvalle mamman kainaloon. Vili tässä lähinnä ihmetteli, miksi mamma makaa lattialla..
Se kummastuttikin kovasti..
Ihmisen parhaana ystävänä se päätti tietenkin..
tulla mun kanssa makoilemaan :)
Sillä välin eräs toinen päätti, ettei päästäisi pallosta irti hetkeksikään, eikä aikonutkaan poseerata sillä hänellä oli bad-hair-day.
T nukkuu ja herää parin tunnin päästä metsälle.
Musta tuntuu, että mun kannattaisi postailla teille päivisin, niin voisi olla hiukan selväpäisempää juttua, vai mitä sanotte? Tätä se yökukkuminen teettää. Yöeläjä mikä yöeläjä.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti