viikonloppu

Perjantaina oli miehen työpaikan pikkujoulut, joten lähdin ajoissa töistä, että ehdin käydä lenkillä ja laittautua kuudeksi. Oli ihana ilma päivällä, käveltiin umpihangessa pellolla hengityksen huurutessa ja koirien pössöttäessä. Otin hassun videon kun Vili innoissaan haukahteli kaivaessaan lunta ja kaiku vastasi. Siitähän se sota syttyi ja haukkumisesta ei meinannut tulla loppua. Nolakin välillä vähän pöhähteli, mutta juoksi sitten aina mun luo turvaan :D Loppulenkin se pälyili huolestuneesti, josko joku mahtaa hyökätä jostain. 



Pikkujoulut oli Ilonassa, sielä oli jouluruoka tarjolla ja saatiin muutama drinkkilippu. Illalla The 69Eyes veti akustisen keikan, josta en kyllä nähnyt kun pienen pätkän. 


Eilen ei ollut krapulaa juuri yhtään, kiitos niiden juotujen vesilasillisten :) Kävin päivällä ostelemassa vähän joululahjoja ja näin erään äitiyslomalla olevan työkaverin kaupassa, missä vierähtikin sitten joku tovi :) Hänellä oli pikkuinen vauvansa mukana. Vauva oli kuin pieni enkeli maatessaan kantokopassa pitkine ripsineen pinkkien peittojen keskellä <3


Sain päähäni koittaa tehdä piparitaloa, mitä en oo koskaan yrittänyt. Ostin kaupasta vähän koristeluvärkkejä. Tulostin oli sanonut sopimuksensa irti, joten jouduin itse piirtää kaavat. 


Tänään kokosin kakun ja menetin totaalisesti hermoni sen kanssa. Oviaukon kohdalta piparitaikina repesi kattoa asetellessa, takaseinä ei ollut ihan sen muotoinen kuin olisi pitänyt, katto ei meinannut pysyä paikoillaan.. Huhhuh. Ei tullut kovin kaunis tapaus. Sokeria siinä on ainakin enemmän kuin omiin tarpeisiin :D Tonttuakkakin on aika hauskan näköinen. Harmi ettei ollut punaista sokerimassaa, en jaksanut alkaa itse tekemään.




Kaikki on siis vapaalla kädellä piirrettyjä, joten on sen mukaisiakin. Tonttuakan naamakin on vähän epämuodostunut, mutta oon ylpeä siitä, että taloni pysyy edes kasassa! Sen verran sain sen kanssa tehdä töitä :D Pikeerillä olisi ehkä ollut helpompi koristella, mutta katsotaan sitten ensi vuonna.


Tein myös jouluksi kynttilän eräiltä messuilta ostamistani värkeistä.




Kulhon sain viime vuonna joululahjaksi. Näyttää kyllä todella kivalta :) 
Tältä se näyttää ylhäältäpäin:




Jos tuosta mitään selvää saa. Kynttiläpakkaus on siis tällainen:




ja tässä vielä kuva, miltä olohuoneessa näyttää nyt :)




Amaryllis vaihtoi jo paikkaa, oli ärsyttävästi tuossa taulun edessä :)
Semmoista tänään. Mitäs sun viikonloppuun kuului?

4 kommenttia

Minttu kirjoitti...

Heippa! :)

Tulipa piparitalosta hieno! Mie olin niin laiska ja ostin kaupasta valmiit elementit, joten ei tarvinnut kuin kasata... Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

T: Minttu

Miia kirjoitti...

Kiitos :) Mä pyörittelin kans sitä valmistaloa, mut huvitti kokeilla ite :D En mä nyt ehkä tota hienoks sanois.. :DD

Päpä kirjoitti...

Vähänkö oot jaksanu pipertää. :)
Mä yritin muutama vuos sitten väsätä piparitalon, mut kaikki seinät ja reunat oli niin kieroja, et ei niitä tahtonu saada sopimaan toisiinsa ja lopulta mul meni hermot ja viskoin ne kaikki palaset roskiin. Kattopalat mis oli ranskanpastilleja syötiin. :D

Miia kirjoitti...

taaski mun kommentti on hävinny!

päpä omg :DD kuulostaa hauskalta :D kyllä toski toi yks reuna oli ihan kiero mut laitoin vaan hulluna sitä sokeria nii kai se pysyy.. ainaki ny toistaseks :D