Joskus ei vaan tajua ihmisten julmuutta.


Mulla on nyt tuolla pihalla häkissä surullinen, pelokas, arka koira. Sitä on rääkätty luultavasti koko sen elämä. Kaulasta on karvat kuluneet kokonaan pois ketjupannan takia, kylkiluut törröttävät kyljistä. Koira on likainen, laiha, pitkäkyntinen, alistuva. Toisaalta taas niin odottavainen, anteeksipyytävä, iloinen. Olisin mielelläni ottanut sen sänkyyn viereeni ja näyttänyt, ettei kaikki ihmiset ole pahoja. Kaikki ei lyö, vaan antaa ruokaa, vapautta, vettä, rakkautta. Kyyneleet silmissä katselin sitä iloa, kun koira tajusi saavansa ruokaa ja silityksiä. Niin luottavaisena, vaikka ihminen ei ole sille ollut luottamuksen arvoinen.

Huomenna koira lähtee löytöeläintarhaan, jota ylläpitää entinen koirapoliisi. Otimme koirasta kuvia rikosilmoitusta varten eläinsuojeluyhdistyksen pyynnöstä. Toivottavasti tämän koiran ei koskaan enää tarvitse kärsiä, vaan saisi elää huolettomana koirana elämänsä loppuun asti rakastavassa perheessä.

Aika sanaton tässä on, miten ihminen voi aiheuttaa tuollaista. Päästää pienen tuollaiseen kuntoon. Eikö sitä tajua, jos jo kaksi koiraa on ennemmin lähtenyt eläinsuojeluyhdistyksen matkaan, ettei ole kunnollinen omistaja? Eikö sitä tajua niistä törröttävistä kylkiluista ja karvattomasta kaulasta, ettei sen näin pitäisi olla. Eikö sitä pysty luopumaan silloin, kun se olisi koiran kannalta parempi... Tekis mieli sanoa paljon rumempiakin sanoja, mutta en tässä yleisesti viitsi, eikä siitä mitään apua olisikaan. Toivon vaan sydämeni pohjasta, että pikkuinen saisi ansaitsemansa kodin.

1 kommentti

Siru71 kirjoitti...

Voi että, surku tulee toista. Toivottavasti löytää hyvän kodin.